Les Berceaux - Tuskaisen kamala tähtiravintolakokemus Champagnessa

Kesä ja loma! Fiinimpi syöminen on pikkuisen jäänyt tauolle kaiken grilliruoan ja hapansilakkatölkkien vyöryessä pöytään. Kotoisen Suomen sinileväiset järvet saivat heinäkuussa jäädä taakse ja suuntasimme Ranskaan. Ylläripylläri.

Épernay on Champagnen alueen the shampanjakaupunki. Kylän raitilla ja ympäristössä on shampanjataloja vaikka kuinka ja juoma ei maksa juuri mitään! Kuplaisen päkäilyn päälle on tarpeen syödä hyvin. Épernaysta tai lähiympäristöstä löytyy tähtiravintoloita kolme kappaletta ja illallispaikaksemme valikoitui Les Berceaux. Puuterilla punottava nenä piiloon, tukka ojennukseen ja syömään.

Aikakone! Ihan kuin olisi astunut Rosellaan 80-luvulla. Sisustus on suoraan sanottuna kaamea. Kokolattiamatto, joka on nähnyt kaikki risteilijöiden eritteet. Kissanoksennusverhot, jotka on lainattu Cumulus-hotellista. Rantasipin pakkohuutokaupasta hankitut kalusteet. Ja se astiasta. Villeroy & Bochin tunkkaisella keltaisella reunuksella koristellut lautaset. Joka paikka on punaista, tai keltaista tai jotain niiden väliltä. Valokin on kellertävää. Yök.

Micheliniä on usein kritisoitu siitä, että standardi tähden saamiseksi on alempi Ranskassa. Näin on. Les Berceaux on palkittu yhdellä tähdellä ja kokemuksemme mukaan paremman kokemuksen saa mistä tahansa keskinkertaisesta bonuskorttipaikasta Suomesta. Eli koittakaapa kestää, meillä oli vaikeaa.

Illalliseksi valikoitu menu, joka tällä kertaa pitää sisällään 4 ruokalajia ja asiaankuuluvat amuset. Pidempää ei ollut saatavilla. Menuun valittiin omilta listoiltaan alku-, kala-, liha- ja jälkiruoka. Ensimmäisenä pöytään kannettiin filotaikinan päälle kasattu tapenade-tomaatti-oliivi-kakkunen. Maultaan ei mitenkään huono, muttei tajuntaa räjäyttäväkään. Amuset tavanomaisesti jättävät odottamaan illalta paljon, mutta ensimmäiseksi amuseksi annos oli totaalisen kunnianhimoton. Väitän, että parempia naposteltavia tehdään yläasteiden kotitalousluokissa.

Seuraavana amusena pääsimmekin jo syvemmälle ranskalaisen keittiön puolelle: aladobia, vesikrassivaahtoa ja keksikrumblea. Tekstuuri kohdallaan, ei mitenkään liian raffi tai sileä hyytelö, vaahto toi sopivasti happoa ja rasvaa annokseen. Hetken aikaa ehdimme jo innostua, että illasta tulee tosi hyvä. Ei. Ei tullut.

Alkuruoka. Minulle parsa-kanttarelli-risotto. Risoton koostumus on täydellinen, mutta annoksesta huokuu tylsyys. Ei mitään tvistiä mihinkään suuntaan. Olisivat nyt edes laittaneet tryffeliä mukaan. Tiinan annos näyttää paljon kiinnostavammalta: cazpachoa, kurkkusorbettia, ilmakuivattua kinkkua (Espanjasta!), keksi ja tomaattia. Maultaan ihan kohtalainen annos, mutta vähäeleisempi olisi riittänyt. Annokseen laitettu keksi oli täysin turha ja jopa liikaa lautasella.

Kala-annokset. Pietarinkalaa mulle ja kampelaa Tiinalla. Annokset teoriassa ihan nättejä, mutta kaikkialle tunkeutuva keltainen väri ja valo eivät antaneet oikeutta annoksille. Laadukkaat raaka-aineet oli onnistuttu tuhlaamaan täysin. Kummassakaan annoksessa ei ollut yhtään happoa, Tiinalla joku burgerkingmäinen sipulirengas. Ärfh. Turhautuminen. Suomi on täynnä ravintoloita, joissa osataan tehdä kalat kymmeniä kertoja paremmin!

Liha. Illan paras annos saapui pöytään. Molemmat olimme valikoineet listalta liharuoaksi ankan. Ankan kolmella tapaa: rintafilettä, maksaa ja haketta. Jokaisen osasen kypsyys oli täydellinen. Mukana annoksessa oli sipulia ja perunakakkunen. Ja taas joku keksi. Annos oli i-s-o. Todella iso! Hyvin ranskalaista, mutta ei niinkään fine dine kuin maalaishenkinen. Ankkaähkyn jälkeen oli pakko pitää pieni tauko syömisestä ja ihmetellä mihin oikein olimme tulleet.

Tarjoilijoilla on päällänsä kaksiriviset puvut. Pukujen leikkaus viittaisi 80-lukuun, kuten myös 45 minuutin loopissa pyörivä taustamusaträkki. Kuten myös tähän asti nauttimamme annokset. Vahvistamme mielipiteemme aikakoneesta ja jatkamme juustoihin. En ymmärrä miksi keskellä Ranskaa juustovadilla on puolet juustoista italialaisia! En vaan ymmärrä. Muuten aika perus juustovati. Suumme puhdistimme rahkaisalla ruusunmarjakompotilla ja taas jollakin turhanpäiväisellä keksillä.

Jälkkäreitä tuotiin pöytään rekkalastillinen. Toinen toistaan retrohenkisempiä. Suklaata oli monella monella tapaa. Oli kirsikkaa. Oli moussea. Oli mustaherukkasorbettia. Oli outo lautanen. Oli joku kakkunen. Oli pähkinää. Oli ihan turhaa pitkittää tätä tuskaa! Jopa Tiina, jolle jälkiruoat ovat intohimo, totesi "Kantaisivat nyt vaan pois nämä".

Laskun ja kahvin kanssa pöytään tuotiin petit foursit. Peruskivat. Hintaa tuli 260 euroa. Ei nyt ihan mahdoton hinta tähtiraflaan, mutta samalla rahalla söisi paremmin vaikka missä! Viinin, premier cru chablis, hinta oli 62 euroa ja oli illan onnistunein osa. Alkudrinksuksi joimme monacot (googlaa, jos et tiedä) - jota repeilimme myöhemmin. Monacoista suuret kiitokset VR-Yhtymän Ranska-spesialistille. Ravintolaväen palvelua ei voi kiittää: pompöösiä, kaukaista ja vanhanaikaista.

Parin kolmen tunnin jälkeen totesimme, että piina on ohi ja juoksimme pakoon. Älä mene lähellekään ellet ole Jyrki Sukulan tuotantoyhtiön scoutti.

Raadin arvio:
Ruoka 6-
Juoma 8+ (viinilista oli vaikuttava!)
Palvelu 7
Kokonaisuus 5

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Raaka-aineet
+ Viinilista oli todella kattava
- Niin vanhanaikaista kuin vain voi olla
- Mielikuvitukseton ja mauton ruoka
- Sisustus!

Mikä: Les Berceaux, tähdellä palkittu ravintola Épernayssa

www.lesberceaux.com (lausutaan Perseestä)

Demo - Helsingin pitkäikäisin tähti-ravintola

Tarkoitus oli viettää rauhallinen perjantai karkkipussin ja Hauskojen kotivideoiden kera. Marjomaan Sampo on niin hellunen ja loistava viikonlopun avaaja. Mutta ei, eehei. Puolihuolimaton soitto Demoon ja meille oli pöytä parin tunnin päästä. Hirveä hätä ja hässäkkä! Äkkiä suihkuun, tukat töttörölle ja pikku etkoille West Coast Minigolffiin. Tiina voitti, ei se mitään. Äh. Paskat. Harmittaa vieläkin rankasti tuo katkera tappio.

Mutta rankasta urheilusta takaisin teemaan: ravintola Demoon. Demo on jo vanha ja klassikko. Perustettu 2003 Tommi Tuomisen ja Teemu Auran toimesta. Ensimmäisen kerran ravintola sai tähtensä jo 2007 ja on säilyttänyt sen siitä asti. Lafka löytyy Helsingistä Uudenmaankadulta ja ikkunoista näkyykin välkehtivä asfaltti ja vastapäisen talon seinä. Ravintolasali on sisustettu rauhallisesti ja huomion vievät kummitusmaiset, valtaisankokoiset valaisimet. Asiakaspaikkoja löytyy nelisenkymmentä.

Vaikka Suomessa ollaan, hovimme puhui englantia: No need to look at the menu. We go with the longest one anyways, and with the wine pairings. Kiitos. Tällä kertaa pisin menu tarkoitti seitsemän ruokalajin settiä. Pelin avasi turvalliseen tapaan samppanja: Pierre Gimonnet et Fils. Nuorehkon oloista lientä, joka omaan suuhuni maistui yllättävän makealta. Ei silti valittelua makeudesta, sillä pöytään tuotiin ensimmäinen amuse. Pikkelöityä lohta, pikkelöityä punasipulia, piparjuurta, yrteillä infusoitua majoa ja sipulipölyä. Annos oli toooooosi pieni, kuten amusen toki kuuluukin, mutta toooooosi hyvä. Tuhdista majosta huolimatta hienovaraisesti pikkelöity lohi tuli esiin loistavasti ja erityismaininta punasipulin maun onnistuneesta pyöristyksestä. Lupaa hyvää!

Shamppis alas ja uuteen lasiin omaa suosikkia, Chablista. Samuel Billaud premier cru 2014. Yrttinen, rypäleinen maku ja pitkä mineraalinen jälkiaromi. Todella hienostunut chablis. Upean viinin kyyditsijäksi tuotiin talon leipiä. Briossia, jonka päällä hunajaa ja fenkolinsiementä sekä hauskaa vehnäleipää, johon oli hierottu juurestuhkaa. Briossit nyt vaan ovat yleensä aina turhia ja niin tälläkin kertaa. Vehnäleipä oli ihan hyvää mutta tuhka ei itsessään tuonut makuun lisäarvoa - päinvastoin - tuhkasattumien kohdalla maku oli jopa hieman liian palanut. Onneksemme emme kuitenkaan joutuneet pitkään jyrsimään pelkkää leipää, sillä illan yksi huikeimmista kokemuksista tuotiin eteemme.

Sitä valmistetaan metsässä trangiassa, armeija ja sadat lounasravintolat tarjoavat sitä torstaisin, kyllä vain! HERNARIA! Fermentoitua hernekeittoa, pekonia, creme fraichea. Iso annos. Ihana, maukas, hienostunut ja yllätyksellinen twisti arkiseen klassikkoon. Ja vielä chabliksen kanssa. Kun halutaan yllättää asiakas klassikon remakella, näin se tehdään. Taitavaa. Maku oli pyöreä ja täyteläinen ja silti hyvin herneinen. Ja eihän sitä nyt pekonilla koskaan ole yhtäkään annosta onnistuttu mokaamaan. Tässä jos jossain suomalainen perinneruoka nostettiin uudelle tasolle: jotain niin hemmetin tuttua ja lohdullista ja samaan aikaan äärimmäisen hienostunut tekstuurien ja vivahteiden yhdistelmä. Hienoa!

Jatketaanpa valkoviinillä. Laseihimme kumotaan Jurtschitsch 2013 Rieslingiä. Kuiva, tasapainoinen, sitruksinen, kiva riesling. Ansaitsisi enemmänkin kuka ties hehkutusta, mutta sori vaan, chablis oli niin loistava, että tämä jää kauas jälkeen. Rieslingin kanssa pöytään tuli illan toinen ilotulitusannos: kaunis ja pieni annos Kobe-härän carpacciota, kananmaksamoussea, punaista ja keltaista retiisiä ja villiyrttejä. Sanotaan se nyt suoraan, aivan saatanan hyvä annos. Niin voimakkaat maut. Lihaa. Suolaa. Maksaa. Pientä happoa retiiseistä. Ja viini, se toimi aivan sairaan hyvin tämän kanssa.

Antiikkista rieslingiä: Balthasar Ress 1992. Kuiva, mausteinen, kevyesti kukkaisa bukee,  kypsä eksoottinen maku. Vau. Upean viinin kanssa grillattua markillia ja valkoista parsaa, lohen mätiä, grillattua markillin mätiä. Parsan kypsyys on täydellinen. Ja tässä on pakko lainata Tiinaa (sanasta sanaan): maku o niinku perfekto, mut tuoksut o niiku kotosat. Kuulema ihan kuin olisi mummon palvauspöntön vieressä istuskellut.

Vaihdetaan väriä. Punkkua. Ah. Ja hyvin viileätä sellaista, koska helleaallon lämmittämässä ruokasalissa se olisi lämmennyt ihan turhan vikkelään. Hyvin spotattu. Chateau La Fleur Pourret. Klassista Saint-Emillion viiniä. Keskitäyteläistä, luumuja, tummia viinirypäleitä. Punaviinin kera pöytäämme kannettiin lihaa, possua. Possun vatsaa grillattuna, possun niskaa, anjovista, grillattua kesäkurpitsaa, kesäkurpitsapyre, kvinoaa, porkkana ja villiyrttipestoa. Kesäisen makuinen annos. Rasvaisa possun vatsa maistui grillille ja suli suussa. Runsaasti käytetty kesäkurpitsa oli valmistettu maukkaasti ja toimi upeasti possun kanssa. Kelpo setti, jota voisi kuvitella syövänsä mökillä.

Tiina ei juustoista tykkää, mutta Demossa Tiina tykkäsi! Eteemme tuotiin juustotaco. Kyllä, taco. Kymmenen kuukautta vanhaa goudaa ja samasta juustosta tehty vaahto, pähkinöitä ja kiinanmandariinia (tjsp). Suussa sulava juustoannos, ja rapsakka taco teki annoksesta hauskan. Ja jotta jo valmiiksi mielikuvituksellinen juustoannos olisi ollut entistä jännempi, juuston kanssa tarjottiin La Kernen siideriä. Siiderin hapot lauloivat yhteen mahtavasti juuston 52-prosenttisen rasvan kanssa. Ihanaa kepeyttä, leikkisyyttä ja raikkautta perinteisiin juustolautasiin verrattuna.

Laseihin Johanneshof Reinischia, jonka 100g sokereista pystyi päättelemään, että olemme saapuneet jälkiruokamaahan. Raparperia, paljon raparperia: raparperia ja valkosuklaata, kuivattua raparperia, raparperijätksiä, raparperia ja kinuskia, raparperihakkelusta ja pistaasikakku. Ihanan raikas ja hapokas annos, joka komppasi viiniä hyvin. Kotipihojen raaka-aineesta saa näin hauskan annoksen. Raparperi saatteli meidät illan toiselle jälkkärille ja viimeiselle annokselle: briossia, hapankermaa, mansikkaa ja mansikkajäätelöä. Tiina rakastui tähän annokseen ja löysi annoksesta samanlaisen perinnevivahteen kuin hernekeitosta: moderni versio pannarista mansikoilla! Oikeassa mittasuhteessa raikkautta, makeutta, mansikkaa ja happoa, yhdistettynä Cerdonin bugey-viiniin. Hieno päätös illalliselle.

Ei-ihan-halvan 444 euron laskun kera pöytään tuotiin vielä petit foursit, jotka viimeistelivät hyvin illallisen. En ollut ensimmäistä kertaa Demossa, mutta tämä kerta oli paras koskaan. Kokonaisuus oli kekseliäs, maukas ja suositeltava. Iso plussa soundtrackista. Turhan usein rafloissa on taustalla sietämätöntä kikkeli-loungea. Ei nyt. Lista oli täynnä vanhempaa ja uudempaa meidän makuun olevaa musaa. Palvelu oli, kuten jo mainitsinkin, pääosin englanniksi. Palvelu oli perushyvää ja pitkämielistä, vaikka vaihdommekin pöytää parikin kertaa valoisampaan.

Raadin arvio:
Ruoka 8+
Juoma 8,5
Palvelu 8+
Kokonaisuus 8+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Tasapainoinen, taitava kokonaisuus
+ Viinivalinnat. Muutenkin Demon kellarilista kannattaa tarkistaa.
- Pelattinkohan turhankin varman päälle välillä...
- Pisimpään menuun olisi voinut pari annosta tai amusea enemmän voinut mahduttaa.

Mikä: Demo. Yksi nykyisen ravintolaboomin uranuurtajista Suomessa. Säilyttänyt tasonsa ja tähtensä pitkään.

www.restaurantdemo.fi

Oaxen Krog - Tukholman mielikuvituksellisin skandikeittiö

Syksyinen, anteeksi, korjaus: talvinen Tukholma. Vettä sataa ja kaupunki on aikalailla yhtä ankea kuin kaikki muutkin eurooppalaiset kaupungit talvisina sadepäivinä. Sielua lämmittää kuitenkin se, että meille molemmille sattui työmatka Tukholmaan samaan aikaan. Vaikka kaupungissa on Design Week, onnistuin silti viekkaudella ja vehkeilyllä saamaan meille pöydän viime vuonna toisen tähden saaneesta Oaxen Krogista. Ja varoitus kaikille kirjainkammoisille: tästä tulee pitkä teksti, menussa nimittäin oli mittaa.

Ravintolan tarina alkaa vuodesta 1994, jolloin Magnus Ek ja Agneta Green laittoivat ravintolan pystyyn Oaxen-nimiselle saarelle Tukholman saaristoon. Ravintola on valittu useasti Ruotsin parhaaksi ja nousi useasti maailman top 50 ravintoloiden joukkoon. 2011 ravintola muutti Tukholman keskustaan, Djurgårdenin eteläiseen kärkeen, jossa Magnus ja Agneta remontoivat vanhan telakkarakennuksen ravintolatukikohdakseen. Rakennus on hauskasti vanhassa teollisuusympäristössä ja pitää sisällään skandilähiruoka-genren kruununjalokiven Krogin ja more-bang-for-the-buck -paikan Oaxen Slipin.

Sisustus on kruusailematonta skandia. Puiset pöydät ilman pöytäliinoja. Pelkistetyt lamput katosta. Mukavat, tarkoituksenmukaiset tuolit. Ei mitään ylimääräistä ökyilyä tai pompöösiyttä. Saliin astuessa nenääni tulee pieni kalan tuoksu; onneksi(!) tuoksu meni pois tai siihen tottui.

Ylläripylläri. Ravinnoksi valitsimme pisimmän mahdollisen menun, joka tällä kertaa tarkoitti kymmentä ruokalajia alkunaposteltavineen. Kyytipojaksi viinipaketti ja alkuun lasi shampanjaa. Shampanja (Roses de Jeanne) oli perushyvää, mineraalista, vähäkuplaista ja sitä kaadettiin lisää amuse-bouchien ajan. Jei! Tästä se kone taas käynnistyy.

Alkupaloja tuli p-a-l-j-o-n! Ihanaa. Alkuun lammastartaria korianterilla, häränhäntäkermalla, mustajuurella ja talon kinkulla höystettynä, ja tarjoiltuna perunalastun päältä. Näitä olisi kiva napostella ja katsoa euroviisuja, jos vain jaksaisi näpertää vuorellisen. Jatkoon. Seuraavana vihersimpukkaa Pohjois-Norjasta basilika-sitruunatimjami -kastikkeella ja grillatusta salaatista valmistetulla kermalla. Perus ok. Sitten vuorossa oli fermentoitua omenaa hasselpähkinä-majoneesilla. Hauska esillepano, ei ihan niin hauska ruokana. Tätä seurasi savustettu härän luuydin purjolla, paahdetulla rukiilla ja luumulla. Upea annos, savu vaan tuprahti, kun kansi nostettiin ja rasvaisen suolainen luuydin lipsahti tuulensuojaan nopeasti.

Eikä tämä alkuruokailoittelu vielä tähän lopu. Pikkelöity tilli -kermaa, manteli-perunaa, tilliä ja rapua. Ihanaa. En ollut koskaan kuullutkaan tryffelilevästä, joka on merilevää, joka tuoksuu tryffelille, mutta maistuu levälle. No, nyt kuulin ja maistoin. Seuraava alkupala rakentui ennen joulua keittiömestarin itsepoimimasta levästä kuivattuna sekä kampasimpukasta. Hei, commoon, kampasimpukan kanssa ei vaan voi mennä pieleen. Annos oli todella hauska ja erikoinen. Seuraavaksi vuorossa oli erikoinen setti: Ruotsin länsirannikolta pyydettyä rapua, joka on niin pehmeäkuorista, että se voidaan syödä kuorineen...myös pää, friteerattua uimarakkoa(!) ja kampasimpukkaa ruohosipulilla. Rapu oli turhan rasvainen ja vähän pettymys maultaan, kokemuksena hauska, kampasimpukka nyt on edelleenkin aina hyvää ja uimarakko oli hauska naksu. Mahtavaa, kun alkupaloja on näin massiivisesti. Jaksaako tässä enää syödäkään.

Uutta viiniä lasiin. Chablista, suosikkiani, joskin tällä kertaa todella todella vähähappoista ja jätti pienen pettymyksen, mutta siitä viis. Eteeni kannettiin ensimmäinen virallinen ruokalaji: turska-crudoa, härkäpapukermaa, vesikrassia ja raakoja karviaisen marjoja. Annoksessa oli yksi iso vika, ei happoa. Hapottomuus yhdistettynä pikkuisen lattanaan viiniin jätti kokonaisuuden veltoksi.

Turskan aiheuttaman pettymyksen paikkasi täydellisesti seuraava annos. Langustiinia länsirannikolta, grillattua salaattia, kuivattua possun laardia, paahdettua tattarisuurimoa ja karhunlaukkaa. Upea, suussasulava, kaunis. Jo pelkästään tämän annoksen takia tänne kannattaa tulla.

Langustiinin hehkutuksen lomassa pöytään tuotiin uudet lasit ja mitä ihmettä niihin kaadettiinkaan: akvaviittiä! Yyyyyhyh. Mitä?! Juomaa ihmetellessämme Magnus kantoi pöytäämme hirmuisen kauniin annoksen muikunmätiä Kainuusta (siitä ruotsalaisesta Norrbottenin Kainuusta aka. Kalix), Åbykvarnin tilan vasikan tartaria, kana-stokkiemulsion ja lipstikan kera. Upea upea upea upea annos. Akvaviitti ja lautasellinen tätä herkkua toimivat yhteen hämmentävästi. Omassa suussani tavanomaisesti ruoka muuttaa viinin makua, mutta tässä akvaviitti taittoi annoksen makuja todella jännästi ja tavallaan sitoi kaiken yhteen.

Samalla, kun hämmästelimme lähes jokaisessa annoksessa olevaa surf'n'turf -henkeä asteltiin eteemme lautaset, joilla oli kolme elementtiä. Häränhäntää kurkun ja vihreiden mansikoiden kanssa, tilli-kehäkukkakastike ja grillattua mustaa lehtikaalia. Annos toimi todella maittavasti yhteen Collecaprettan Vigna Vecchian kanssa. Ilman ruokaa viini oli suuhuni pikkuisen nuorta (2014).

Seuraavana suussa sulavaa piikkikampelaa, lehtikaalia Oaxenin puutarhasta, manteleita ja paistettua pikkelöityä hernettä. Ja filtteröimätöntä valkoviiniä. Rehellisyyden nimissä annos oli varmasti hyvä, mutta tässä vaiheessa pöytään oli tuotu jo suuri määrä todella upeita annoksia ja tämä jäi vähän niiden jalkoihin. Viini (Els Jelipins Penedés, 2013 Vi Blanc) oli muuten kelvokasta, mutta pikkuisenkaan isompi määrä tätä aiheuttaisi sietämättömän pääkivun aamuksi. Ja hei! Huominen oli meillä työaamu, ei pääkipuilua.

Taas uusi tuttavuus: musta valkosipuli. Musta valkosipuli on viikkojen tasalämpöisen kypsennyksen ansioista karamellisoitunutta ja mustunutta valkosipulia. Oaxenissa valmistustapa oli mielenkiintoinen. Tutulta tilalta poimitut valkosipulit laitetaan laatikkoon ja haudataan läheisen maatilan tunkioon(!) kuudeksi kuukaudeksi. Maku on, noh, makeahko. Ulkonäkö mämmimäinen. Lautasella kyseisen valkosipulin lisäksi selleriä, sokerijuurikasta, pihasauniota (, jonka luulin olevan rikkaruoho) ja jogurttia. Annos oli ihan ok, ei mahdottoman maukas, mutta kaikki meni. Lasissa sama viini edelleen.

Jo hetki aiemmin pöytään kannettiin talon leipävalikoima. Älä anna ulkonäön hämätä, sillä tämä setti sisälsi yhden illan ikimuistoisimmista makuelämyksistä. Eteemme tuotiin kahta leipää: briossia jäljittelevä sienileipä sekä pienessä valurautapannussa kypsennetty makea saaristolaislimppu. Jälkimmäinen oli us-ko-mat-toman hyvää. Makeaa, suolaista ja rasvaista. Päälle vielä vähän lisää rasvaa talon itse kirnuaman voin muodossa.Tämä pala taivasta  hupeni nopeasti. Niin nopeasti, että pyysimme sitä lisää. 

Magnus toi meitä tervehtimään Sarah'n. Sarah on viiriäinen Vinkölin pikkukunnasta Ruotsista. Sarah oli jo karsittu höyhenistään ja esittelyn jälkeen Sarah vietiin paloitteluun. Tulisimme kuulemma saamaan eteemme hänen koipensa sellerin,voikukan sydämien ja kuusenkerkkä-kanastokki -kerman kanssa. Viiriäinen oli täydellisesti kypsennetty ja valui pois luilta. Kerma oli sinappinen ja kokonaisuus oli vähän tylsä, vaikka Sarah pääosaa näyttelikin. Lasissa oli 2011 Valdeolmos Goyo Garcia Riberaralta. Vallan toimiva viini, joka tuntui jopa helpottavalta filtteröimättömän valkoviinin jälkeen.

Lihan makuun päästyämme meidän annettiin jatkaa samalla linjalla. Viimeisenä pääruokana on poroa. Tiina tuntee porot, kuten pohjoisen naisen kuuluukin. Jännityksen liennyttämiseksi sanotaan jo nyt näin alkuun, että annos oli hirmuisen hyvä. Tiina unohti "hyväksytty"-leimasimen, mutta sille olisi ollut käyttöä. Pohjoisen tyttö on tottunut nauttimaan poronsa lapin tapaan puolukan kaverina mutta nyt lautaselta löytyvä karhunvatukka oli illan yllättäjä. Kotoisaa ja samalla ihan todella uutta. Ohueksi leikatun poron kyytiin oli siis tällä kertaa tarttunut punakaalilientä, sieniä, maa-artisokkaa, katajaöljyä ja karhunvatukkaa. Lasissa sama viini, toimii. Loistava, loistava annos. Siirtykäämme siis juustoihin!

Juustona djura Jämdasta, ohutleipää ja kirnuvoita. Juomaksi suositeltiin sherryä. Koska ilmeeni oli hyvin skeptinen juomavalinnan osalta annettiin minun maistaa sitä ensin. Onneksi niin tein. Litku maistui halvalta grapalta, polttoviinalta, tinneriltä! Jäi ottamatta. Join lasin pohjia ja söin djuraa. Juusto oli yhdistelmä hauskaa rakeisuutta ja juustoksi outoa makeutta. Ihan ok tuttavuus, mutta ei piekse hyviä ranskisjuustoja niin millään. Tiina, joka ei tunnetusti juustoista enää tässä vaiheessa iltaa niin välitä, ihastui tyystin tähän rakeiseen skandijuustoon. Joskus näin!

Laskujeni mukaan jälkiruokia on tiedossa kaksi. Ensimmäisen lautaselle tuli upea kahteen tasoon rakennettua annos, jossa päällä oli suklaanougat-levy, jäkälää ja jostakin pihayrtistä tehtyä jäätelöä. Tämän levyn alle oli rakennettu karpalosta vaahto ja kompotti. Ihanan yllätyksellinen ja makuinen jälkkäri, ja minä en ole edes jälkiruokaihminen. Tiina rakasti, palavasti. Lasissa raikas ja makea(!) riesling, joka toimi annoksen kanssa täydellisesti yhteen. Muutenkin viini oli jännittävä löytö.

Vieläkö pitäisi jaksaa? Vielä. Viimeisenä ruokalajina ja toisena jälkiruokana hillottua mesimarjaa, vesisuklaa-pellavansiemen praliini, saksankirvelin kukintoa, sitruunamelissaa ja hapankermaa. Minä juntti en tiennyt, että vesisuklaa on tummaa ja vaaleaa suklaata sekoitettuna keskenään vedessä. Nyt tiedän. Vaikka viimeinen ruokalaji oli ihan kiva, hävisi se ottelunsa ensimmäiselle jälkiruoalle totaalisesti. Melkein olisin toivonut, että annokset olisivat olleet toisessa järjestyksessä, niin grande finale olisi ollut grande.

Laskun, joka oli suolainen 800 euroa kahdelta hengeltä, yhteydessä pöytään tuotiin ISO ja IHANA laatikollinen petit fourseja. Näistä minä en päässyt nauttimaan, koska illalla ei enää jaksanut ja seuraavana päivänä näistä nauttivat Tiinan työkaverit. Ilta kesti noin neljä tuntia, joka on menun pituuden huomioiden kohtalaisen nopea imurointi meiltä.

Kokonaisuutena kokemus on yksi parhaimpia koskaan kokemiani skandiravintoloita. Palvelu oli toimivaa, ystävällistä ja osaavaa. Ei turhaa sniiduilua viinin osalta, sitä kaadettiin lisää, jos lasi pääsi tyhjenemään. Ja se tärkein eli ruoka oli mielikuvituksellista, jota liian harva skandirafla on, maukasta ja laadukasta. Vessoja ei ollut kuin yksi koko salille, mutta tarjoiluväki oli hyvin oppinut huomaamaan, kun sinne on asiaa ja vihjaavat onko vapaata vai tulevatko kertomaan, kun on. Vessassa muuten hauskana lisänä taustalla soi nauhoitus metrosta ja 1990 jalkapallon MM-kisojen selostusta. Ainiin, keittiöstä kannettiin vielä mukaamme tuore saaristolaisleipä kauniisti pakattuna. Leipähurmoksemme oli siis huomioitu. Oaxeniin voisin mennä uudestaan, mene sinäkin. 

Raadin arvio:
Ruoka 9,5
Juoma 8+
Palvelu 9
Kokonaisuus 9+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Ruoka, todellakin
+ Ruoka, usko jo
+ Ruoka, mmmmm
+ Leipä....kotipaketissa!
- Hintalappu toki on tästä herkusta aikamoinen
- Viinit voisivat olla vähän terävämpiä ja isommin esillä

Mikä: Oaxen Krog, kahden tähden skandi-ilotulitus Tukholman Djurgårdenissa.

oaxen.com

Savoy - Herraskaista, historiallista ja todella hyvää

Lauantai, treffi-ilta! Päälle vähän parempaa tuulipukua ja suunta Kämpin baarin whiskey sourin jälkeen Espan puiston toiselle puolelle Savoyhin. Lähes 80-vuotias ravintola on kulinaarinen klassikko, joka kelpasi Marskille ja jostain kumman syystä on jäänyt minulta vähemmälle huomiolle.

Savoy on Eteläesplanadilla kahdeksannessa kerroksessa ja ikkunoista avautuu kauniisti Helsinki. Näkymä ravintolasta on aikalailla parasta mitä kaupungista löytyy. Savoyn salonki on sisustuksellinen klassikko. Salin suunnittelusta on vastannut Aino ja Alvar Aalto ja tämä on muun muassa Aalto-maljakon (eli oikealta nimeltään Savoy-maljakko) koti. Sisustus on suomalaista funkkista parhaimmillaan. Kokolattiamattoa pitkin astellessamme huomasimme, että meille oli varattu pöytä salin keskeltä. Minä kaipaan seinää selkäni taakse, koska luolamies, mutta pöydässämme pääsimme hyvin illan fiilikseen.

Nälkä oli valtaisa! Onneksi olin jo varausta tehdessä sanonut mitä haluamme, joten turhaan listan tavaamiseen ei mennyt sekuntiakaan. Kaikille tulee varmasti yllätyksenä, että illan ruoaksi valikoitui pisin mahdollinen setti. Tällä kertaa se tarkoitti Yllätysmenua höystettynä Savoyn klassisella bliniannoksella. Syömään!

Alkuun vähän shampanjaa, mitäpä muutakaan, Henriot oli omaan suuhuni miedosti hapokas ja hedelmäinen. Ihan ok, mutta vaikka suutani kuivasi, olisi tämä saanut olla vielä kuivempaa. Lasillisen kyytipojaksi kulinaarinen hemmottelumme alkoi. Amuse bouche laskeutui pöytäämme: grillattua marmorihärkää, mustajuurta, pistaasipähkinöitä ja aiolia. Tasapainoinen annos. Liha yksinään oli mautonta, mutta yhdessä mustajuuren ja aiolin kanssa annos pääsi oikeuksiinsa. Tervehdys soitti shampanjan kanssa hauskasti yhteen ja hei, aiolia, se nyt vaan on aina hyvää!

Sitten alkaa pervoilu, nimittäin tiedossa blinejä! Tämä on pakko tavata BLI-NE-JÄ! What's not to love! Täydellisesti paistettu rasvainen lettu, smetanaa, muikun mätiä ja punasipulia. Pidä peli yksinkertaisena, stupido. Blinit eivät vaadi mitään kikkailua, vaan se oli tässä. Jumalattoman hyvää! Blinien kanssa jatkui shampanja-linja: Clément Persevalin pikkuruisesta 3,3 hehtaarin tarhasta oli jalostunut laseihimme kaunis juoma. Paahteinen ja hedelmäinen maku imitoi vuosikerta-shampanjojen makua ja täydensi upeasti rasvaisia blinejä. Illan palvelusta vielä muutama sana myöhemmin, mutta tässä vaiheessa ensimmäiset isot propsit: hovimme pelisilmä oli kohdallaan ja lisäblinit olivat tulilla ennen kuin niitä edes ehdittiin pyytää! Kiitos!

Kiitos ja anteeksi, nimittäin vieläkin on nälkä. Pöytään tuotu leipäkori hupeni minun suuhuni. Spelttisämpylä, tähtianiksella ja fenkolilla maustettu saaristolaisleipä ja (mä muistan tän!) Suonenjoelta Peltolan tilalta tullut kirnuvoi, tekivät tehtävänsä. Eivät huikean hyviä, mutta perus-ok.

Kala-annos. Todella, paremman sanan puutteessa, suomalainen annos. Paistettua kuhaa Selkämeren etelä-osista, puikulapyree, musta-, kelta- ja punajuurta, mantelia, perunalastu ja beurre blanc -kastiketta. Itsellä alkaa skandivillitys vähän tökkimään. Tässä annoksessa ei ollut mitään ilmentymään tämänhetkiseen ylikarsittuun, raakakypsennettyyn skandi-säätöön. Annos oli rehti, tuhti ja maukas. Isoin fiineys ehkä puuttui, mutta nyt oli jo selvää, että Savoy on rehti juurilleen. Ruoka on hyvää, sen täytyy riittää, piperrykset jätetään muille. Kuhan kyydittäjäksi tuli illan suosikkiviinini (huom! Tiina diggasi neljästä shampanjastaan enemmän): Gérard Duplessis 2013 Premier Cru Chablis. Hieman hunajaa, happoja, vaniljaa ja paljon iloa! Tätä olisi mennyt lisääkin!

Tässä vaiheessa iltaa mainio hovimme siirsi meidät terassille, jotta pääsisimme nauttimaan kauniista näkymistä. Nice touch! Syynä toki saattoi olla nouseva volyymimme, mutta en tätä suostu uskomaan - mehän ollaan aina rauhallisia ja hiljaisia ja näytetään pirun hyvältä. Täydellisiä asiakkaita keskelle salia.

Makunystyrät tiskattiin tosi jännällä appelsiinigranitella ja sellerillä, siirtykäämme siis lihaan! Karitsaa kahdella tapaa: entrecôte ja sisäfilé. Höysteenä oli linssejä, herkkusientä, palsternakkaa parillakin tapaa, herkkusienipyrettä ja punaviinikastiketta. Liha-annos oli todella suoraviivainen. Ei mitään kikkailua. Entrecôte oli suussa sulavaa, sisäfile ikäväkseni vähän kuivaa, vaikka liha oli ihanan pinkkiä. Viini oli vaikea lähestyttävä. Prunotto Bricco Colma Piemontesta. Tumma, intensiivinen, töpäkät tanniinit ja todella hankalaa juotavaa ilman ruokaa. Tässä annoksessa viini ei täydentänyt ruokaa vaan toisinpäin: on aina hauskaa huomata, että jokin viini muuttaa persoonansa totaalisesti, kun saa kyytipojakseen oikean safkan.

Tiina jätti juustot tyylilleen uskollisesti pääosin väliin, mutta kerrankin Suomesta löytyi juustokärry, jossa valtaosa juustoista tuli (kyllä vain!) Ranskasta! Useampaa ihanaa juustoa lautaselle ja hovimme kertoi mukana tulevasta hunajasta mielenkiintoisen faktan: Savoylla on oma mehiläistarha rakennuksen katolla, keskeisimmällä Helsingin paikalla! Vau! Yhteensä 250 tuhatta pörisijää pureksivat katolla meille hunajaa. Hämmentävän hienoa.

Ensimmäinen jälkiruoka: kookosparfait ja kookossorbet sekä leimunkukkaa. Parfait oli ihan kiva, mutta muuten annos jätti vähän kylmäksi. Minä join helppoa jälkkäriviiniä: 1998 Domaine Cazes Rivesaltes Ambre. Tammea, persikkaa ja muita hedelmiä. Vallan kiva. Tiina kun ei jälkkäriviineistä syty, niin mitä tekee fiksu nainen: tilaa kahta erilaista shampanjaa, koska mistä sitä voi tietää kumpi on parempaa. Nimiä emme ikävä kyllä painaneet mieleen, mutta jos Savoyhin eksytte, niin kysykää sommelierilta! Vaikka paikka on perinteikäs, oli miehen ote viineihin mielikuvituksellinen.

Pääjälkiruokana tyrniä. Tyrnisorbet, tyrniparfait, salmiakkigeeliä, salmiakkivaahtoa ja marenkia. Upeasti sointuva annos. Tämä annos toimii täydellisesti kaikille Sirkusaakkosten ystäville. Salmiakki ja tyrni ovat niin suomalaista enkä itse olisi koskaan keksinyt yhdistää näitä kahta! Hieno suoritus! Lasissa oli hauskaa Moselin rieslingiä, jonka nimi oli tatuoitu pulloon niin kryptolla fontilla, etten selvää saanut. Saksalainen kuitenkin.

Lupasin pari sanaa palvelusta mainita. Hoviksemme oli arvottu muotiblogistaan ja stailauksistaan tunnettu Vesa Silver. Vesa luki meitä kuin avointa kirjaa ja teki illastamme hauskan! Sommelierissa ei ollut pompöösiutta rahtuakaan ja se miellyttää meitä aina! Paksulla maakunta-aksentilla puhuva mies kertomassa Marskin kantapaikassa ihanista viineistä oli hieno yhdistelmä!

Ilta ei ollut halpa. 535 euroa. Onneksi ilta oli hauska ja onnistunut.

Raadin arvio:
Ruoka 8+
Juoma 8+
Palvelu 9,5
Kokonaisuus 8,5

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Suomalaista
+ Perinteistä: tilasta huokuu upea menneiden vuosikymmenten suomalaisen eleetön eleganssi
+ Palvelu (liinatkin aseteltiin syliin - harvinaista Suomessa)
- Hinta
- Pisimmässä menussa saisi olla pari annosta enemmän

Mikä: Savoy. Kulinaarinen ja sisustuksellinen Suomi-keittiön klassikko Helsingin sydämessä.

www.ravintolasavoy.fi