Kaskis - Food & Fun -ilta turkulaisessa kulmakuppilassa

Nonniin. Nyt kaikki te, joita ällöttää blogiskenen kaikki-on-niin-ihkua-ja-mahtavaa -elämöinti niin
kannattaa suosiolla klikata vaikka tästä. Olimme totaalisesti unohtaneet Turun Food & Fun -festarin. Itse festarista lisää joskus toiste, koska konsepti ansaitsee oman postauksensa ja on hehkutusten arvoinen (ks. esim. Cityn ylistyslaulu).

Lähdimme paripäiväisen rellestysputken (perjantaina jahtasimme jälleen täydellistä whiskey souria) jälkeen viettämään rauhallista lauantai iltaa Turkuun. Iltakävelymme oli pitkä ja ulkomuotomme totaalisen ruokoton. Useamman kilometrin koukku Vasaramäen kautta Kaskenmäkeen ja spottasimme Kaskiksen ikkunoiden läpi tyhjän pöydän. Har-vi-nais-ta! Ei kun sisään ja pöytää kysymään. Ja uskokaas: saatiin pöytä, vaikka kello oli jo yli kympin.

Tiedossa ei ollut Kaskiksen tavanomaista kuuden ruokalajin menua, vaan festareita varten koottu lyhyempi, neljän ruokalajin, menu. Myöskin Kaskiksen teeveestätuttu maisteri Erik Mansikka ei ollut padan kahvoissa, vaan keittiötä isännöi tähdellä palkittu Fredrik Johansson ravintola Voltista Tukholmasta. Volt on testiajossa marraskuussa, mutta palataanpa Kaskikseen. Koska kyseessä on festarimenu ja vierailijatähti, ei tulevaa elämöintiä voi suoraan yleistää Kaskikseen, mutta eipä taso totutusta juuri heilunut.

Lyhyehkö menu alkoi fenkolilla, raaka-aine, joka vaatii oikeasti taitoa, että sen luontainen kitkeryys ja kuituinen tekstuuri saadaan taitettua. Bang. Onnistui. Näemmä fenkolin hiillostaminen vie pahimman terän fenkolin negatiivisilta puolilta ja tuo esille tosi tosi kivan raaka-aineen. Pähkinä, mäti ja öljy-tilpehööri tasapainotti annosta herkullisesti. Annos oli yllättävä, varsinkin yllättävän maukas ja laadukkaan makuinen. Annoksen pariksi löydetty grand cru riesling oli tarkka valinta, ei mikään haulikolla sinne päin. Viinin hapokkuus ja öljyinen suutuntuma täydensi loistavasti fenkolia ja yhdisti lautasen maut kokonaisuudeksi.

(Tässä vaiheessa alkoi Tiinankin ahdistus helpottamaan. Note to the world: älä vie daamia 
ehostamattomana iltakävelyltä finedainaamaan)

Ei mitään turhia välipuheita. Suoraan punaiseen lihaan! Riista on riistaa! Tällä kertaa riista on hirveä. Ja valmistustapa oli raaka, koska miksei: miksi pilata hyvä liha liialla kypsennyksellä. Tekstuuri ja maku olivat mahtavia! Ihanaa, punaista lihaa darrailtaan! Hirveä rytmitti suolassa kypsennetty punajuuri, jota oli annokseen ohuiksi sipseiksi pilkottu, männynkerkkä ja karhunlaukalla maustettu emulsio, joka ei varmasti ollut majoneesia, mutta siltä se vaikutti. Todella skandia, todella laadukkaan oloinen elukka. Ainut pikkupikku miinus tulee siitä, että torstainen Askissa saatu yliannostus tätä lähiluomunordista alkoi taas hiipiä mieleen... Helvettiin tuollaiset aatokset! Viiniä! Hienostuneen, mutta kuolleen hirven ystäväksi oli valittu portugalilainen Bastardo vuodelta 2014. Tämä punkku on hienostunut ja pehmeä enkä itse suosittelisi lipitettäväksi ilman ruokaa - sen sijaan tämän elukan kanssa valinta oli loistava. Paskiaiselle iso plussa fotogeenisestä etiketistä.

Isoin nälkä oli jo taittunut ja ilta pimentynyt kauniissa Turussa, kun esiin köpötti lammas juurisellerin ja pikkelöidyn seljankukan kanssa. Pitkästä aikaa se punaisempi liha oli pääosassa menussa eikä merellisyys huokunut lautaselle juuri yhtään. Annos oli kaunis ja niin lähiluomua kuin olla voi. Raaka-aineet taas moitteettomat, esillepano mietitty ja annos yksinkertaisuudessaan hauska ja runsas. Lampaan tekstuuri oli säilytetty loistavasti ja monille pistävä maku onnistuttu taittamaan seljankukalla pehmeämmäksi. Viiniksi valittu ranskis Laurus Crozes Hermitage oli tuhti ja tamminen ja kypsät tanniinit jopa vähän ahdistivat näin darrailtaan. Valinta oli kuitenkin tasapainoinen, joskin mielestäni saaduista viineistä tylsin.

Jälkkäriin. Mantelimaitoa, savustettua (!) kinuskia ja saksankirveliä, mitä se sitten lieneekään. Jännä annos. Vaikka mantelia kaikenlaisissa joulupuuroissa ja muissa esiintyykin, ei se kovin usein luonnonvaraisena Pohjoismaissa vastaan astele. Siksipä annos olikin mukava poikkeus nordis-painotteiseen menuun. Itselle jälkiruoat ovat aina vain se pieni piste iin päällä, enkä osaa niistä koskaan isoa huumaa ottaa. En tälläkään kertaa. Annos oli hyvä, kaunis ja sopivan kokoinen. En jäänyt kaipaamaan mitään alleviivaavampaa lautaselleni ja kuitenkin yksinkertaisuudessaan annos oli mielenkiintoinen. Jälkiruokaviinit ovat oma maailmansa ja katalonialainen Sols oli todella sherrymäinen eikä jättänyt kaipaamaan lisää itseään. Toimi jälkiruoan kanssa, mutta stand-alone -juomana ei niin millään.

Laskun aika. Ei satu! Festarimenun hinta oli vaivaiset 48 euroa per silmäpussipari ja siihen olotilaa tasoittava viinipaketti 34 euroa. Mutta, mutta! Ehkäpä iiihhanin yllätys illassa oli laskun kanssa samoihin aikoihin pöytään kannettu SIENIKAKKU! Ei oo totta! Siis maailman pöntöin idea, mutta tosi tosi tosi tosi hauska! Sienikakuksi vieläpä ihan hyvä! Kakku sai meidät niin hyvälle tuulelle, että oli pakko kysyä saako henkilökunnan käyttämiä lippalakkeja ostaa. SAA!? Uijui, kyllä on katu-uskottavaa. Tätä lätsää sopi mallata pöytään kannettujen karamellisoitujen sellerinpalojen kanssa.

Kokonaisuudessaan Kaskis on super-rento fine dine -ravintola, jonka rentous hämää: ruoka on loppuun saakka hiottua ja mietittyä. Todella mannermaista menoa, sillä mesta oli _täynnä_ vielä kello 00:45, kun lähdimme.

Raadin arvio:
Ruoka 9
Juoma 8
Palvelu 9,5
Kokonaisuus 9

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Ruoka mietittyä ja todella hyvää
+ Tunnelma. Tämä on vaan yksi parhaista Suomessa.
+ Walk-in ja saatiin pöytä! Mä odotan tätä jatkossakin ;)
- Jostain syystä meille ei myyty snapbackejä! Pelkkä onesize! Hävetkää!

Mikä: Kaskis, Turkulainen kulmakuppila hyvällä keittiöllä. Minä veikkaan, että Kaskis saa ensimmäisen tähden seuraavalla tai sitä seuraavalla kierroksella.

www.kaskis.fi

Ask - Äärimmäisen luomua ja uskomattoman läheltä

Viime viikolla oli Nordic Business Forum ja ensimmäisen päivän iltana piti tietenkin mennä kollegan Ask:iin. Käyntini Askissa ei ollut ensimmäinen laatujaan. Ensimmäinen kertani oli 13.3.2014, päivää Michelin-tähden saavuttamisen jälkeen. Ensimmäisellä kerralla muistikuvikseni (myönnetään, pikkuisen hatariksi) jäi, että paikka on sympaattisen pieni ja omistajapariskunta Linda ja Filip Langhoff (Filipin cv on muuten kunnioitettava! Googlaa vaikka.) tuntuivat sinä iltana pyörittävän paikkaa melkein kahdestaan. Nyt olikin jännä nähdä millaiseksi homma oli muuttunut.

Ask on pieni. Ihanan pieni. Asiakaspaikkoja oli laskujeni mukaan 26- tai 28. Sisustus on vähäeleinen ja pohjoismaalainen. Keittiöltään Ask edustaa pohjoismaalais-luomulähiruokasettiä, joka minun mielestäni on vain lokalisoitua ranskalaista keittiötä. Menuksi valikoitui kahdeksan ruokalajin set menu, eikä muuta tarjolla ollutkaan. Sopivan helppoa, kun valinnan vara on ota tai jätä -mallista! Lupaa yleensä hyvää. Menun kyytipojaksi tuli viinipaketti, mikä varmasti on suuren suuri yllätys kaikille minut tunteville.

Amuse-boucheja tuli useita ja neljässä aallossa. Ensimmäisenä jotain paperista sipsiä (joo, en vaan muista mistä se oli tehty). Toinen setti koostui peuran sydämmestä, retiisistä ja kermaviilipallurasta. Varsinkin retiisi ja sydän olivat loistavia. Kolmosaalto, joka oli minun ja kollegan suosikki, koostui kuhaliemestä...eikä mistään muusta. Nelosena pikkuvadissa eteeni kannettiin grillattua kurkkua. Mikään alkupaloista ei räjäyttänyt tajuntaa, mutta missään tapauksessa pettymykseksi niitä ei voinut kutsua.

Ensimmäisenä menun ruokalajina pöytään saapui sieniä, kanttarelleja. Hyvä, tasapainoinen ja todella ajankohtainen! Kotimainen kotirapu ja härkäpapu -annos oli mau-kas! Ravun ja kastikkeen kanssa viiniksi oli valittu Samuel Billaudin premier cru chablista. Pienikin objektiivisuuden ripe yleensä katoaa, kun eteeni tulee chablista, mutta hei: ilta muuttui justiinsa todella hauskaksi!

Savustettu kala hujahti lautasella välissä, kunnes pöytään tuli juuriselleriä ja lihaa raakamaito-kyssäkaalisiirappikastikkeessa. Annos oli tosi jännä, mutta tässä vaiheessa luomulähiruoka alkoi jo pikkiriikkisen kyllästyttämään. Seuraavan annoksen kuha ja palsternakka oli niin hyvää, etten edes kuvaa muistanut kunnolla ottaa, mutta nyt alkoi jo harmittamaan: annos toisti jo aikaisempia. Mutta, onneksi! Tadaa! Sorsaa! Ja punajuurta. Riista on vaan todella ihanaa! Onneksemme annoksesta ei löytynyt hauleja, vaikka jotenkin se olisi alleviivannut hauskalla tavalla linnun tuoreutta ja aitoutta.

Kyllä, räpylähän se siellä!

Sorsanrinnan jälkeen tuli illan paras yllätys. Samaa siunattua luontokappaletta tuotiin meille listan ulkopuolelta pienen pienessä padannäköisesti astiassa: räpylää ja sydäntä! By far illan paras ruokalaji! Upea! Miksi tätä ei saa tölkissä kotiin! Tamperelainen sinihomejuusto ja punajuuri (taas) olivat totaalisen turhia. Jälkiruoat osuivat 50%:sti. Puolukat peittivät alleen toisen annoksen kaikki muut maut ja olimme molemmat sitä mieltä, että annos oli illan heikoin. Lakuomena-setti toimi ihan hyvin.


Alkuun otettu blanc de blanc shampanja oli shampanjaksi (joo, ei suosikkijuomaani) todella hienostunutta. Muutenkin viinipaketti oli pääosin kiinnostava. Sommelierilla tuntui olevan kova hätä aina pois pöydästä viinin kaadon jälkeen ja taustoista olikin vain tiedossa ulkoaopeteltu litania tilan historiasta. Itse olisin halunnut tietää, että MIKSI kyseinen viini oli valittu kyseisen ruokalajin kanssa.

Palvelu oli perustoimivaa ja monikielistä. Itse olisin toivonut huomattavasti henkilökohtaisempaa otetta palvelussa. Asiakaspaikkoja on ravintolassa niin vähän ja paikan maine niin korkealla, että odotukseni olivat kovat, näihin odotuksiin salihenkilökunta ei yltänyt. Kun keittiöväki ja omistaja itse kantoivat ruokaa pöytiin, palvelu oli loistavaa!

Loppulaskun kanssa pöytään tuli porkkanaa parilla tapaa ja loppukahvi, joka uutettiin pöydässä. Valikoimaa olisi ollut useammastakin kahvilajikkeesta. Kelpo sumppi. Lasku oli noin 430 euroa, joka jätti hintavan vaikutelman. Vaikka kokemus oli hyvä, oli odotukseni korkeammalla. Askin valitsema lähiluomu-genre on haastava, koska kokonaisuudesta saattaa tulla tylsä. Ja se olikin illan isoin ongelma: annokset toistivat toisiaan niin raaka-aineiltaan kuin mauiltaan. Seljanmarjoja oli useammassa annoksessa ja karhunlaukkaakin mielestäni parissa. Mutta kyllä Ask kuuluu silti käydä kokemassa.

Raadin arvio:
Ruoka: 8-
Juoma:8.5
Palvelu: 7
Yleisesti: 8

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Sympaattisen pieni
+ Hyvät viinit
+ Sorsan räpylä!!!
- Liian itseään toistava ja tylsä setti
- Pikkuisen kalliinpuoleinen

Mikä: Ask on pohjoismaisen keittiön, ekologisuuden ja lähiruoan nimeen vannova tähtiravintola Kruunuhaassa Helsingissä.

restaurantask.com

ps. Hävettää myöntää: söin ensimmäiset neljä tai viisi ruokalajia vain lusikalla. Pöydässä oli aterimet ja minä & kollega otimme aina uloimman käyttöön eli lusikan. Ja aina meille kannettiin uusi lusikka tilalle. Vasta jossakin vaiheessa älysimme kysyä, että what's the dealio. Hyi mua.

Hienon ja kalliin ruoan illuusio

Ila: Olen turhan usein joutunut väittelyyn ihmisten kanssa, jotka eivät aktiivisesti käy high end -ravintoloissa, ravintoloiden ja niiden ruoan tasosta. Tämä voi toki johtua kiusoittelevasta ja väittelevästä luonteestani, mutta pohjalla on oma mielipiteeni kulloisestakin paikasta. Tarkoitukseni ei ole loukata muita tai muiden kokemuksia ravintolasta, mutta usein ihmiset taipuvat pienen ”objektiivisen” (lue: jonkun toisen) näkökulman jälkeen vaihtamaan tai loiventamaan mielipidettään.

Ymmärrän, että odotusarvo pitkää iltaa kohtaan on korkealla, mikäli ravintolaa on hehkutettu ja tiedossa on mennään-syömään-hienosti-ilta. Odotusarvon kuuluukin olla korkealla, mutta toteutusta pitäisi pystyä arvioimaan edes vähän objektiivisesti, koska miten muuten tiedät oliko ilta sen kaiken arvoista. Kun näet valkoiset pöytäliinat, kristallit tai täyden salin ja tiedät, että kaaaaaikki muutkin on sanoneet paikkaa hyväksi, moni sulkee oman mielipiteensä pois päältä. Lisäksi kun ilta on spesiaali, loppulasku iso ja kaiken kuuluisi olla ahniintäydellistä, on psykologisesti hirmuisen korkea kynnys myöntää itselleen, että kaikki ei olekaan täydellistä. 

Annan esimerkin: Gaijin. Todella todella moni makustelee ja fiilistelee tulevaa iltaa Gaijinissa. Paikkahan on mielestäni ihan ok, ruoka ihan ok ja palvelu joskus jopa ok. Iltaa hehkutetaan etukäteen, #paskasomeen näppäillään kuvia ja sitten vielä brägätään myöhemmin kavereille. Ja usein, kun alkaa kyselemään tarkempia, kokemuksesta löytyykin säröjä täydellisyydessä: palvelu on liukuhihnamaista ja koittaa vaan saada pöydän tyhjäksi seuraaville, ruoka on välillä viileää ja viinit keskinkertaisia.

Lähinnä koitan tällä sanoa, että älkää hämääntykö komeista puitteista ja hintalapusta. Ne eivät ole takeita hyvästä ruoasta ja fiiliksestä. Olkaa rohkeasti omaa mieltänne kokemuksesta ja julistakaa sitä. Äläkä nyt ainakaan tykätkö paikasta vain sen takia, kun ”siitä nyt kuuluu tykätä” ja kaikki somessa hehkuttaa paikkaa (mm. The Cock on nyt vaan ollut hirmuinen pettymys niin monella tasolla, että sitä on hankala sanoiksi pukea). Don’t believe the hype. Usko itseesi. 

Ribe - Tallinnan helmi

Tiina: Joskus sitä vaan tietää, että illasta on tulossa poikkeuksellisen hyvä. Näin viime viikonloppuna Tallinnassa. Taskuun passi, toiseen hammasharja ja käsikynkkään oma äiti. Kuten asiaan kuuluu, pääpäivä huipentui pitkään illalliseen vanhan kaupungin sydämessä. Ravintolan valinta ei ollut helppo sillä Tallinna on viime vuosina kunnostautunut hinta-laatusuhteeltaan loistavien fine dining -ravintolakonseptien kehittämisessä. Tavalleni uskollisesti tämäkin päätös syntyi lopulta täysin fiilispohjalta. Usein parhaat jutut löytyy intuition johdattamana, eikä tälläkään kertaa mennyt pieleen.

Ribe on vuonna 2007 perustettu ravintola Tallinnan vanhan kaupungin ytimessä. Se yhdistää ranskalaista keittiötä pohjoismaalaisiin raikkaisiin makuihin. Keittiömestariksi on vuonna 2014 valittu Radoslav Mitro on hakenut vauhtia Nomasta, joten ihan turhasta jätkästä ei ole kyse. 

Ravintola itsessään on jotenkin äärimmäisen viihtyisä. Ravintoloihin pätee täysin sama periaate kuin ihmisiin: ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Ribe on hienostunut mutta nuorekas. Yläkerran ruokailusali on rakentunut alakertaan vievän portaikon ympärille, joten myös kaikki primitiivisesti selkä seinää vasten hakeutuvat yksilöt (lue: Ila) tuntevat täällä selustansa turvatuksi.

Luonnollisesti valitsimme talon pisimmän maistelumenun, seitsemän ruokalajia. Shampanjakilistelyn kylkeen valitsimme menuun räätälöidyn viinipaketin - päätös kannatti! Yllättävän ruokaisan keittiön tervehdyksen jälkeen pääsimme kiinni ensimmäiseen annokseen: tomaatticonsommé, jonka ei kannata antaa hämätä vaatimattomalla ulkonäöllään. Kirkas kasaan keitetty liemi toi esiin tomaatin maun parhaimmillaan. Rasvainen vuohenjuusto täytelöitti makua ja makeahko viini korosti tomaatin makeutta. Kesäinen, raikas ja yllättävän ruokaisa. Korianteri tuntui vielä tässä vaiheessa iltaa ihan hauskalta ja yllättävältä lisältä riisuttuihin aitoihin makuihin yhdistettynä.

Toisena ruoka-lajina tarjottiin kevyesti suolattua lohta saksalaisen rieslingin kaverina. Kepeä viini toimi loistavasti. Raaka, tuore, hyvin valmistettu kala on vaan niin hyvää. Ja mitä vielä, keittiö päätti yllättää lisäämällä täydellisen kalan viereen täydellisen viiriäisenmunan! Tässä vaiheessa kuitenkin jo ihmetytti, kun korianteri oli toistamiseen ilmestynyt lautaselle.

Kolmantena annoksena nautittiin viiriäistä Järveotsan maatilalta. Kesäisen makea ja kepeä hernepyre toimi hienosti todella tumman, kokookeitetyn kastikkeen rinnalla. Itävallan raikas Grunen Veltliner oli sopivan kuiva ja hapokas nostamaan ruoan kaikki rikkaat vivahteet esiin. Neljäntenä ruokalajina eteen kannettiin jännittävä ja erikoinen annos: juuriselleriä, jogurttia ja tryffeli-kastiketta. Älä anna nimen hämätä, juuriselleri voi parhaana iltana viedä koko potin kotiin! Toisaalta tryffeli on kuin pekoni: kaikki maistuu sen kanssa hyvältä. Pointsit vielä viinistä, chileläiset toimivat minulle aina (ruoan kanssa tai ilman). Mutta, korianteri.









Illan ehkä ennalta-arvattavin annos oli viidentenä eteen kannettu possu. Myönnetään, possu ei yleisestikään ole minulle se ykkösvalinta ja toiseksi, lämpeän aina enemmän alku- kuin pääruokiin. Verkkosivustolla maistelumenun pääruoaksi listataan siika-annos... Sainkin possua, harmi. Tämän ruoka-lajin paras osuus oli kaikki muu paitsi itse pääraaka-aine. Tryffelikastike teki kyllä onnelliseksi. Samoin pisteet luovasta tavasta yhdistää kahta erilaista possua: fileé ja pekonikuutio. Illan ainoan punaviininä tarjoiltiin jykevä Pinot Noir (kyllä vain!). Tässä vaiheessa äitini nimeämä "päivän rehu" alias korianteri tuntui jo täysin turhalta.

Jälkkärit toimivat hienosti. Toiseksi viimeisenä ruokalajina tarjoiltiin kepeä hapankerma-jäädyke. Sopivasti hapan ja raikas annos neutralisoi makuaistia ja valmisteli ruokailijaa illan varsinaiseen jälkiruokaan. Nerokasta. Ilta päättyi täyteläiseen raparperijäädykkeeseen, joka tarjoiltiin yllätyksellisesti basilikasorbetin kera. Päälle vielä hasselpähkinää ja keksimurua niin tämä nainen on myyty. Itävaltalainen Türk-viinitalo näkyi uudelleen jälkiruokaviinin muodossa.

Kaiken kaikkiaan ilta, ruoka ja palvelu toimivat upeasti yhteen. Menu oli tällä kertaa kuin räätälöity syöjillensä ja en oikeastaan keksi mitä olisin jäänyt raaka-aineiden osalta kaipaamaan. Erityismaininnan haluan antaa sommelierille, joka oli tehnyt upeaa työtä viinien ja ruokien yhteensovittamisessa. Annokset olivat balanssissa sekä makujen että tekstuurien osalta. Mutta se korianteri. Korianteri on kuin ketsuppi, sillä saa peitettyä monta epämääräistä makua. Tällä kertaa maut olivat erityisen onnistuneita, joten miksi korianteri? Ribe, seisokaa rohkeasti makujenne takana ja jättäkää ketsupit makaroonille.

Palvelu oli pääosin erittäin laadukasta. Kyllä, on hienoa jos tarjoilija huomaa asetella lautasliinan asiakkaan syliin (ks. Alinean keikka), mutta jätä se tekemättä, jos et sitä tee jokaiselle seurueen jäsenelle. Etenkin jos heitä on vain kaksi. Muilta osin palvelu oli välitöntä, asiakkaan huomioivaa ja ammattitaitoista.

Tämän illan jälkeen en yhtään ihmettele miksi Ribe on yksi Viron rakastetuimmista ravintoloista. Hintalappu oli reipas 200 euroa, joten hinta-laatusuhteeltaan ilta tuntui todella edukkaalta.

Tiinan arvio:
Ruoka: 8 +  
Juoma: 8 1/2
Palvelu: 8 +
Kokonaisuus: 8 1/2

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Tunnelmallinen miljöö
+ Lämmin palvelu
+ Viinipaketti, plussaa painotuksesta vaaleisiin!
+ Hinta-laatusuhde
+ Talon omat, itseleivotut leivät
- Hapuileva tarjoilija
- Korianteri - päivän rehu

Mikä: Viron top 10 listalle useana vuonna valittu, Tallinnassa toimiva fine dining -ravintola. Tunnettu myös suomalaisten matkailijoiden keskuudessa.

Nahm - Ranking-listapettymys Bangkokissa

Ila: Kaverin häät olivat Bangkokissa. Mikä ihana tekosyy syödä hyvin! Mukaani tarttui hääpäivän jälkeisenä sunnuntaina hääpari ja pari kaveria.

Nahm on Bangkokin kohisten kasvavan fine dining scenen ylihypetetyin yksilö. Oligarkit ja muut tungeksivat Bangkokiin ostamaan kiinteistöjä, shoppailemaan puolen miljoonan kelloja ja syömään kalliisti. Tähän maksukykyiseen kohderyhmään, jolle (kallis) hinta on tärkeämpää kuin laatu, Nahm iskee.

Australialainen keittiömestari David Thompson laajensi joitakin vuosia sitten Michelin-tähden saaneen (ensimmäinen palkittu thaikku-ravintola btw.) Nahm-konseptinsa Lontoosta Bangkokiin. Lontoon Nahm suljettiin jo 2012, mutta Bangkok porskuttaa. Nahm oli 2014 maailman 13. paras ravintola ja uusimmallakin listalla vielä sijalla 22. Totaalisen yliarvostettua!

Ravintola sijaitsee Bangkokin ytimessä Metropolitan by COMO -hotellin yhteydessä (yyyyh, hotellirafla). Sivuhuomiona: alkudrinkit kannattaa nauttia Metropolitanin vieressä olevassa Banyan Tree -hotellin huipulla olevassa kattobaarissa - auringonlasku ja fiilis ovat uskomattomat, niistä enemmän joskus toiste. Sisustus on hä-mä-rä! Todella pimeätä. Puuta ja maansävyjä. Tyylikästä, moderni aasialainen look.

Ruoaksi valikoitui set menu, joka koostui à la carten yksittäisannoksista. Yhteensä ruokalajeja noin 16. Paljon salaatteja, mikä oli positiivinen yllätys. Aasialaiseen tyyliin ruokalajit eivät tulleet pikkuhiljaa erikseen vaan neljänä aaltona: amuse bouche (canapet), alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat. Safkat eivät olleet annoksina kunkin ruokaiijan lautasella, vaan ne tuotiin tarjoiluastioissa. Esillepano oli...noh...se on aasialaista, joten moni ruoka oli toki nättiä, mutta esillepanosta ei oikein voi puhua. Maku oli toki hyvää, ei suuria pettymyksiä, mutta pisti ajattelemaan, että miksi tätä mestaa hehkutetaan näin paljon.

Esiinnostettavia ruokalajeja on vaikea eritellä, kun kaikki tulivat samoihin aikoihin pöytään, mutta yrttinen ja chilinen possuwok oli yksi parhaista koskaan. Jälkiruoat olivat thaimaalaisia klassikkoja, jotka toki hyviä, mutta eivät mitenkään tarpeeksi fancyja tämänkaltaiseen illalliseen. Sticky rice ei vaan ole fine diningia, vaikka sen miten tarjoilisi.

Viinivalikoima on kattava ja kuten arvata saattaa (lähes) kaikki viinit ovat tuotuja. Mitään viinipakettia ei ole, eikä se tämänkaltaiseen ruokailuun oikein soveltuisikaan. Listalta valikoitui pääosin listan keskihintaisia pulloja. Viinien hinnat olivat kalliita johtuen osittain tuonnista osittain paikan tavoittelemasta kohderyhmästä. Roederer + viisi viinipulloa + avecit + muutama olut. Meno oli aikalailla hilpeätä loppua kohden.

Palvelu oli täysin mitäänsanomatonta. Ehkä Nahm tavoittelikin sitä, ettei tarjoilijat nouse esiin mitenkään, mutta itse jäin ainakin kaipaamaan huolenpitoa!

Hintalappu viiden hengen pitkälle setille oli yhteensä melkein pari tonnia, jonka kiltisti höyläsin omalle kortilleni. Onneksi sentään kaverit olivat kustannuksia jakamassa.

Ilarin arvio:
Ruoka: 7,5
Juoma: 8
Palvelu: 6
Kokonaisuus: 7

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Fine dining aasialainen on harvinainen konsepti
- Ylihypetys
- Keskinkertainen harmaus vähän kaikessa

Mikä: Nahm, maailman listalla hyvin ränkätty rafla Bangkokissa. Aasialaista aasiassa. 
www.comohotels.com/metropolitanbangkok/dining/nahm

David Mollicone - Ranskassa ranskalaista

Heinäkuisella Ranskan road tripillä päädyimme yöpymään pieneen Saint-Paul-Troix-Chateuxin kylään. Tavoite oli löytää pittoreski, mutta kovatasoinen hotelli poissa ihmisten joukosta. Haaveilimme pakopaikasta jossain Provencen laventelipeltojen keskellä ja kohteeksi valikoitunut Villa Augusta oli kaikkea tätä. Valintaan vaikutti osaltaa myös Villa Augustan yhteydessä toimiva kehuja kerännyt ravintola. Keittiömestarinsa mukaan nimetty David Mollicone on saanut Micheliniltä kolmen haarukan bib gourmand -maininnan punaisilla aterimilla, joten ihan etukorttiruokaa tuskinpa on tarjolla.

Pitkän ja ruuhkaisen ajopäivän päätteeksi päädyimme valitsemaan ravintolan kohteeksemme heti sisäänkirjautumispäivänä. Pikainen lenkki, pikainen suihku, (ei-niin-pikainen) laittautuminen ja ei kun alakertaan.

Meidät ohjattiin aulan läpi huvilan toiseen päähän, ravintolasiipeen. Huvila-alue on rakentunut vanhan päärakennuksen ympärille. Aidattu lintukoto puutarhoineen, vesielementteineen ja uima-altoineen on hyvin hurmaava. Ravintolasiipi edustaa modernimpaa suuntausta: sisustus on hyvin neutraalin sävyinen ja hillitty. Ilari luonnollisesti fiilisteli komeaa lasiseinäistä viinikellaria. Ravintolan seinä avautuu lämpiminä aikoina puutarhaan ja illan hämärtyessä syödään kirjaimellisesti tähtitaivaan alla. Musiikkia ei tarvita, heinäsirkat hoitavat sitä virkaa. Tänä iltana olimme ravintolassa ensimmäisten joukossa!

Ensimmäinen iso miinus tuli heti alkumetreillä, kun alkudrinkiksi tilattu Dry Martini oli mokattu. Selvästikin lasiin oli kaadettu vain Martini-merkistä vermuttia, ja sehän aiheutti - kuten arvata saattaa - hirveän makushokin. Eipä tämä olisi maailmaa kaatanut jos hovi tai tarjoilija olisi osannut fiksata homman ripeästi, mutta tähän meni turhan pitkään minun makuuni ja koko Dry Martinia en sitten saanut - vaihdoin suosiolla juoman toiseen.

Menu oli 7 ruokalajia + amuset + juustot + petit foursit. Setti alkoi lohella, Tiinan spesialiteetilla. Lohi oli sitruskypsennettyä, sopivan raakaa ja kaikki maut tallella. Koko menu oli periranskalaista: maksaa, ankkaa, yrttejä, kukkia ja kaikki läheltä. Illan ylivoimaisesti mielikuvituksellisimman annoksen pääosassa oli tomaatti! Tomaatti! Kaikista maailman raaka-aineista juuri tämä valikoitui annoksen keskiöön. Kumpikaan meistä ei ole mikään suunnaton tomaatin ystävä, mutta tomaattia viidellä tapaa -annos oli hämmentävä. Emme olleet juuri koskaan saaneet 1) tomaattia noin monessa totaalisen erimakuisessa paketissa ja 2) noin hyvänmakuisena. Uskokaa, tätä vihannesta ei uskoisi samaksi, jota Suomessa tomaatiksi kutsutaan. Viisi eri tomaattia, viisi eri makua. Siihen kun vielä yhdistää sopivan vienosti happaman mozzarellan laadukkaalla oliiviöljyllä niin hetken jopa tuntui että maailma on valmis.

Usein juustot, vaikkakin kuuluvat ranskalaiseen keittiöön, jäävät hieman sivuosaan. Molliconen juustokärry oli massiivinen, totaalinen valinnan mahdottomuus kahdenkymmenen erilaisen lähellä tuotetun juuston välillä. Ila tykkäsi valinnoistaan, Tiina ei niinkään. Tasan ei mennyt arpaonni tällä kertaa.

Viiniähän ei Ranskassa paketeissa juuri saa. Päädyimme pariin Chablis-pottuun ja olimme tyytyväisiä valintaamme. Viinilista oli laaja ja sen yhdistävä tekijä oli valmistusmaa (Ranska) painottuen lähiviineihin.

Palvelu oli ihan ok. Davidin vaimo toimi ravintolan hovina ja hanskasi homman hyvin, mutta tarjoilijoilla oli hommassa kyllä opettelua. Kontaktia meihin ei otettu juuri yhtään - monella tuntui kielimuuri aiheuttavan paniikin.

Raadin arvio:
Ruoka: 7
Juoma: 7.5
Palvelu: 7
Yleisesti: 7

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Tomaattiannos!!!
+ Keittiömestarin henkilökohtainen tervehdys - tämä jos mikä tekee vieraan olosta eritysen.
- Palvelu ei oikein paikan tasolla
- Hintava tasoonsa ja menun pituuteen nähden

Mikä: David Mollicone, Villa Augustan yhteydessä toimiva hotelliravintola.

www.villaaugusta.fr

A21 Dining - Ha-assu idea, lättänä toteutus

Ila: Pakko kirjoittaa pieni vastapallo, kun tänään ilmestynyt Kauppalehti Optio oli mennyt arvostelemaan A21 Diningin.

A21 Dining on maailmanparhaaksi coctailbaariksi 2009 (www.worldsbestbars.com mukaan) nimetyn A21 Cocktail Loungen brändilaajennus ruokaan. Coctail Lounge oli aidosti todella todella hyvä: raaka-aineet huippua ja mixologit alansa ykkösiä. Nykyisin CL:n paikalla pörrää saman omistajapohjan Decades - pikkusen maanläheisempi paikka.

Optio hehkutti hirmuisen paljon A21 Diningia tänään: 16 pistettä ruoasta (0-20), hinta/laatu sai +/- ja palvelu sekä miljöö viisi tähteä. Todella kovat pisteet. Yleensä olen somewhat samoilla linjoilla Option arvosteluissa, mutta nyt en.

Ei isompaa illalliskertomusta tällä kertaa; viime kerrasta on kymmenisen kuukautta, enkä vaan muista enää kaikkea. Kuviakaan ei löytynyt. Joko sisäinen bloggari minussa ei ollut vielä edes tiedostamattomasti herännyt ja napsinut niitä talteen tai ilta oli yksinkertaisesti...äh jotain, ettei se tuntunut siinä hetkessä tärkeältä. Ette te olisi niitä kuitenkaan halunneet nähdä, suttuinen kamerakännykkäotos tekoloimujen hohteessa välkkyvästä alkupalasta tyydyttäisi teitä yhtä paljon nyt kuin meitä sinä iltana.

Miljöö on oikeasti ihan hauska, pikkuisen erilainen. Alkudrinkin voi nauttia baarin puolella tekonuotion loimussa, hauskaa. Itse olen syönyt valkoisilla verhoilla, valkoisilla tuoleilla, valkoisilla sohvilla sisustetussa Lumivalkea (tjsp.) salissa. Ei suuria riskinottoja, ei ylitsevuotavaa eleganssia. Takuuvarmaa ja pikkiriikkisen mielikuvituksellista. Toimii.

Sääli, kuva ei tällä erää A21:stä mutta tarpeeksi lähellä.

Ruoka on fine diningia (thank god), mutta ei mitenkään säväyttävää. Hyvää ehdottomasti, mutta ei 16 pisteen arvoista! Ei lähellekään. Vaikka raaka-aineet ja esillepano on kohdallaan, jää kokonaisuudesta vähän lattea fiilis ja maku. Makukäyrän huiput ja alhot on tasoitettu, eri raaka-aineiden valmistustavat pelkistävät tekstuureja ja näin jäljellä on pikkuisen tasapaksu ja mitäänsanomaton illallinen. Palvelukokemus on ystävällinen, muttei mitenkään asiantunteva tai asiakaskunnan eri piirteitä huomiova.  Kaikki nämä asiat huomioiden, hinta on mielestäni vähän kalliin puoleinen: yhteensä parin hengen iltaan pitkän kaavan kautta meni noin 350 euroa.

Yleisesti paikan isoin plussa ja miinus on konsepti. Tarinallistaminen on tämän hetken juttu ja A2 on siinä ollut pitkään aikaansa edellä mutta se ei saisi viedä huomiota liikaa pois itse ruoasta. Kuten esimerkiksi Alinean postauksessa mainittiin, maailmanluokan huippuravintolat ovat usein äärimmäisen minimalistisia mitä tulee miljööseen. Ruoalle annetaan tilaa. Pitkän menun (, joka muuten on jo pitkään ollut "Saaristoretki" ja teema sen mukainen) kyytipojaksi voi toki valita viinit, mutta paikka on rakennettu cocktailien ympärille eli when in Rome - valitse paritetut cocktailit! Idea on hauska, mutta kaipa minä sitten vaan olen joku puritaanitiukkapipo, ruoka on vaan parempaa viinin kuin drinksujen kanssa!

Sorry Optio, close but no cigar.

a21.fi/dining/

Micheliniä koko kansalle!

Sinä, juurikin sinä, joka olet matkaamassa Ranskaan 21.9.-4.10. välisenä aikana. Nyt tarkkana!

Ranskassa järjestetään jo kuudetta kertaa upea Tous au restaurant -tapahtuma, jonka myötä useat paikalliset huippuravintolat avaavat ovensa kansalle. Teemana on "Votre invité est notre invité" eli kevyesti suomennettuna vieraasi on meidän vieraamme. Ravintolat tarjoavat kaksi menua yhden hinnalla. Mukana on hyvinkin nimekkäitä Ranskalaisia huippuravintoloita ja keittiömestareita, joten diili on ehdottomasti loistava. Maistelumenun fiilikseen ei ihan kuitenkaan päästä vaan kyseessä on kolmen ruokalajin ja viinilasillisen setti.

Tapahtuman idea on kerrassaan loistava: tavoitteena on madaltaa ihmisten kynnystä kokeilla fine diningia ja saattaa ihmisiä huippugastronomian pariin. Ärsyttävän hurmaava idea! Tekisi mieli hypätä koneeseen ja hurauttaa Ranskaan....kolmannen kerran tänä vuonna. Äh. Turha sitä on kiistää, ranskalainen keittiö on tämän kaksikon ehdoton heikko kohta.

Aseta siis nettiselain oikealle taajuudelle ja klikkaa pöytävaraukset kuntoon jo tänään. Pöytävarausten vastaanottaminen aloitettiin eilen ja tapahtuman (tuskin ainakaan hiipuvasta) suosiosta päätellen pöydät myyvät itsensä pikavauhtia loppuun. 

Menkää, maistakaa, nauttikaa ja fiilistelkää. Kertokaa sitten mistä me täällä Suomessa jäimme paitsi! 

Lisätietoa tapahtumasta: http://www.tousaurestaurant.com

Le Clair de la Plume - Salainen puutarha Provencessa

Le Clair de la Plume on yhdellä Michelin-tähdellä ränkätty ravintola Grignanin kylässä Provencessa. Itse kylääkin voisi hehkuttaa: mäen päälle rakennettu renessanssi-linna, jota ympäröi keskiaikainen kylä - ja koko kauneus on rakennettu keskelle laventelipeltoja. Mitäpä tästä, perus Provencea.

Ranskan keikauksella löysimme itsemme illan jo hämärtyessä taksista matkalla Grignaniin. Tämä ilta on ansaittu, takana on kuitenkin rankka päivä helteisellä uima-altaalla. Ummikko ranskis kuskimme jätti meidät kylän keskelle, selvästi tarkempi osoite pitää selvittää itse. Kylä kylpi ilta-aurigossa, tuntui kuin olisimme tulleet todella keskelle ei mitään. Ei muuta kuin puhelin esiin ja navigaattori laulamaan. Pienen reippailun ja korkokengistä kitinän jälkeen löysimme rautaisen portin puutarhaan, jossa oli pieni kyltti: Le Clair de la Plume.


Kuin salainen puutarha. Itse ihanuus. Rönsyilevä, piilossa kaikesta. Kymmenkunta pienehköä pyöreää pöytää kukkivan runsauden keskellä loivat täydellisen kepeän romanttisen tunnelman. Epätodellisen. Köynnösruusun viettelemän suihkulähteen takana pilkotti huvilamainen rakennus. Meidät ohjattiin lasitetulle kuistille, josta seurasimme tätä upeaa näytöstä. Ja ne ihmiset! Kuin karikatyyreja 1920-luvun ranskalaisesta elokuvasta. Ja sitten me. Kyllä mekin todella kauniita oltiin. Uskomattoman epätodellista ja unenomaista. Aikamatka.

Nyt pienen pieni disclaimer. Altaalla aloitettu rose-viinin naukkailu saattaa tarkimpia muistikuvia hieman pyöristää, mutta emmeköhän me kollektiivisesti osaa tämän elämyksen tiivistää tekstiksi. Menu oli inhimillisen mittainen 7 ruokalajia, joskin parit amuset alkuun, juustot ja petit foursit loppuun pidensivät kokemusta huomattavasti. Ranskalaisen keittiön ytimestä oli teemaraaka-aineeksi valikoitunut tryffeli. Tryffeli! Jeeeei!

Ruoka oli tasaisen hyvää. Välillä tryffeli hallitsi makuja, välillä se näytteli vain pienen pientä taustaa. Toisena alkuruokana saapunut foie gras oli (kuten aina!) taivaallista! Hanhenmaksa maistuu vaan dekadenssille. Suussa sulavaa ja paheellista. Koskaan ei voi kieltäytyä. Mascarpone-risotto tryffeliemulsiossa aiheutti risotto-fanaatikolle pahan tunteen: annos oli aivan liian pieni. Se olisi ensinnäkin pitänyt tulla isossa isossa puurokulhossa ja se olisi pitänyt saada lapioida suuhunsa lusikalla. Ankka jakaa usein mielipiteitä, niin se teki meidänkin osalla - ei missään tapauksessa huonoa, mutta kun toinen nyt vaan on sekaisin ankoista. Tryffelillä höystetty suklaakakkunen tiivisti illalliskokemuksen.

Periranskalaiseen tapaan, mitään viinipakettia ei ollut. Päädyimme lasilliseen shampanjaa ja jatkoimme paikallisella kuivalla valkoviinillä. Hyviä, eivätkä jättäneet ruokaa piiloonsa. Istuimme pitkään - taas viimeisiä ravintolassa. Palvelu oli alkuun makuumme hieman jäykkää, mutta myöhemmin vakitarjoilijaksemme valikoitu varsin vekkuli tapaus: harvoin sitä ulkomailla tapaa hovia, joka pikkuisen kiusoittelee ja pilkkaa ruokailijoita. Mies luki loistavasti mielialamme ja huumori oli kanssamme samalla asteella. Kaverille rohkeudesta isot pisteet!

Illallisen loppuvaiheessa alkoi kuulu vaimeaa jyskettä. Ilotulituksia! Tämä teki tilanteesta, miljööstä ja tunnelmasta vielä asteen epätodellisemman. Rautaportin sulkeuduttua palasimme takaisin pikkuruisen Provencelaiskylän hiipuvaan arki-iltaan. Jotain outoa illassa oli: paikastahan emme saaneet yhden yhtä onnistunutta kuvaa, jossa kaikki kauneus olisi päässyt oikeuksiinsa (kiitos Le Clair de la Plume kuvituksesta yhtä tärähtänyttä otosta lukuunottamatta).

Hintalappu oli kaikkiaan noin 350 euroa, joka ei nyt ollut halpa, mutta hintansa arvoinen. Miljööstä täydet pisteet.

Raadin arvio:
Ruoka: 8
Juoma: 7.5
Palvelu: 9
Kokonaisuus: 8

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Provence.
+ Kerrassaan hurmaava miljöö! Harvoin pääsee kokemaan vastaavaa Liisa Ihmemaassa -fiilistä.
+ Veikeä, mutta äärimmäisen ammattitaitoinen tarjoiluhenkilökunta.
+ Tryffeli - kuvitelkaa, koko menu oli rakennettu tämän ihanuuden ympärille.
+ Foie gras, aina ja ikuisesti t. Ila
+ Kaukana kaikesta
- Kaukana kaikesta

Mikä: Piskuinen Le Clair de la Plume, boutique-hotellin oma 2015 tähdellä palkittu ravintola keskellä Grignanin kylää Provencessa. Keittiötä johtaa Julien Allano, jo aiemmin Avignonilais ravintolansa tähtiin johdattanut keittiömestari.

www.clairplume.com

La Maison - hapuilevaa ranskista

Ilari:

Tulipa ihan hirmuinen tarve istua iltaa pitkän kaavan kautta, kun Tiinan vinkkauksesta surffasin La Maisonin sivuille. Kuukausi taaksepäin Eirassa avattu ranskis sai toimia krapulapäivän illan kohteena.

Raflan lokaatio on sinänsä hyvä, mutta kuulemma ei kuitenkaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana samoissa tiloissa on toiminut 20 eri ravintolaa. Ans' kattoo miten näille käy. Sali on täynnä ja hälyinen, onneksi meillä kävi tuuri ja meidät ohjattiin perälle kahden hengen kabinettiin. Iiihhanan romanttista ja epäsosiaaliseen fiilikseen sopivasti pois muiden ihmisten luota. Kahden hengen kabinetteja ei liian usein vastaan tule ja kaipa tätä voi vuosipäiviään viettäville romantikoille suositella, jos ei huono ilmastointi ja kuumuus haittaa. Vanhan talon ongelmia.

Ruoka oli hyvää. Osittain jopa tosi tosi hyvää. Alla pornokuvia annoksista. Omat suosikkini löytyivät kolmella tavalla valmistetusta kukkakaalista. Mahtava annos, joskin totaalisen epäkuvauksellinen. Kukkakaaliakin parempi oli kuitenkin karitsa. Karitsa oli niin hyvää, että pistää vihaksi. Vihaksi siksi, kun tiedän etten täysin vastaavaa annosta tule enää koskaan kokemaan. Tosi tosi tosi hyvää. Tiina mehusteli 

Lunta ja Jäätä -nimistä jälkiruokaa. Myönnän, annos oli kiva yhdistelmä raikkautta ja hauskaa esille panoa. Ja sitä oli paljon! Annoksen hunajakenno toi mukavaa suutuntumaa muuten kuohkeaa lapioitavaan. Muista ruokalajeista nostaisin erikseen esiin osterit, joita oli höystetty shampanjageelillä ja pinjansiemenellä. Osterit ovat käytännössä aina turhaa ruokaa, vaikkakin kivan näköistä; tällä kertaa ostereista oli kuitenkin saatu muutakin irti kuin vain suolainen maku. Hyvä.

Viinipakettia ei ollut, mutta hovimme kaatoi meille mielenkiintoisia ranskalaisia yksilöitä tarpeen mukaan. Viinivalinnat olivat omasta mielestäni ok, eivät spesiaaleja, mutta hyviä. Mikään juomista ei ansaitse erityistä hehkutusta tai haukkua.

Palvelu oli hyvää, mutta. Mutta mutta. Kaikki oli sympaattista, mutta jokin jätti kylmäksi. Jäi vähän fiilis, että meidät unohdettiin takakabinettiin. Kaikki selvästi yrittivät kovasti, mutta palvelu olisi kaivannut jonkinlaista koordinointia. Paikkaa varmasti auttaisi kokeneempi salimanageri tai rp, joka vetäisi suuntaviivoja enemmän.

Interiööri oli siisti. Kabinetin kultainen senkki ja ovi olivat hauskoja yksityiskohtia. Vessoissa oli kankaiset käsipyyhkeet, jotka nyt ovat must. Tiina lämmitti hyvätasoinen hiuslakka naistenhuoneessa. Se oli tarpeen, koska kuuma kabinetti latisti tukan...pentele. Eihän sitä nyt voi lättänä päässä syödä.

Lähdin syömään sivuilla mainostettua 14 ruokalajin menua. Ei onnistunut. Menu oli 7 ruokalajia. Kuulemma raaka-aineita päässyt loppumaan!!?? Ei niin vaan voi käydä. Ja hei, commoon. Ei niitä raaka-aineita lopu seitsemän ruokalajin edestä! Tosi amatööripuuhastelu fiilis jäi heti alkuun, kun tämän kuulin. Onneksi kelvokas ruoka paikkasi kuitenkin asiaa jonkin verran. Perus jees, ei hyvä.

Hintaluokka: Hintalappu oli noin 250 euroa. Viinit yllättävän kalliita.

Raadin arvio:

Ruoka: 6

Viini: 7

Palvelu: 6

Yleisesti: 6

Isoimmat plussat ja miinukset:

+ Ihanan intiimi oma kabinetti 

+ Rento ja välitön tunnelma ilman turhaa pönötystä

+ Karitsa ja osterit!

+ Vieraskirja

- Kabinetti, varaudu bikinein, täällä tulee kuuma

- Hintavahko viinivalikoima (ei viinipakettia)

- Pettymys: 14 ruokalajin superpitkä illallinen vaihtui lennosta seitsemään

- Jokin viimeinen silaus jäi puuttumaan. Mitään yhtä selkeää syytä tähän ei ole vaan yleensä se on monen pienen yksityiskohdan summa. Tarjoiluhenkilökunnan tehtävänä on tehdä hienosta kokemuksesta elämyksellinen, aina alkuminuuteista loppuhyvästeihin. Tänä iltana se jokin jäi puuttumaan.

Mikä: La Masion: Tehtaankadulle avattu fine dine -henkinen ravintola. ”Casual atmosphere combined with ultra fresh, ethically chosen ingredients” - Chef de Cuisine, David

www.lamaison.fi

Testiryhmän isku 12.9.2015.