Ragu - Italiaisittain suomalainen helsinkiläisravintola

Kaivelimme pitkästä aikaa arkistojen aarteita ja huomasimme, että tämä kirjoitus on jäänyt julkaisematta. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten laitetaan tämä juttu uunista ulos vajaa vuosi itse ravintolavierailusta.

Ragu on italialainen jämälihoista pitkäänhaudutettu lihakastike. Ihanan konstailematon, mutta silti monivivahteinen ruoka. Ravintola Ragu taasen on helsinkiläinen Ludviginkadulla sijaitseva fine dining -ravintola. Ludviginkatu on jotenkin kuolleessa kulmassa ja niin Ragukin on jäänyt testaamatta. Pikkuisen krapulainen lauantai ja ilta edessä. Mitä tehdä?! Pikainen soitto Raguun ja pöytä oli järjestynyt.

Saavuimme paikalle myöhään, josta tuntuu tulleen meille jonkinlainen tavaramerkki. Ensimmäinen havainto Ragusta on, että paikka on paljon paljon paljon isompi kuin kadulta katsoen olisi uskonut. Asiakaspaikkoja arviolta 80. Sisustus on hillityn skandinaavinen ja inspiraation ravintola on hakenut ruokiinsa ja viineihinsä (ja nimeensä) Italiasta. Menukansiosta pisin Ludari-yllätysmenu, jonka sisällön pitäisi vaihtua viikottain! Ja viinit, emme unohtaneet viinejä.

Nälkää oli kasvateltu päivän pitkällä kävelyretkellä, joten olo oli autuas, kun pöytään tuotiin leipää: fenkolinäkkäriä, saaristolaisleipää ja parmesanmuffinia. Objektiivisuus lentää ikkunasta tässä nälässä. Leivät olivat maukkaita ja tulivat pöytään kiitettävän nopeasti. Näkkärin kyytipojaksi tilasimme whiskey sourit, jotka oli valmistettu ruokaravintolaksi hämmentävän hyvin. Ruokaravintoloita, joista löytyy drinkkitaitoa on vähän, joten suuri kiitos Ragulle sourista!

Ensimmäisen ruokalajina eteemme asetellaan siikainen annos. Siikaa, siian mätiä, tuorejuustomoussea, yrtticreme, rapukeksi ja katkista. Siika oli todella suolaista ja todella hyvää. Annos oli makuumme turhan kermainen, mutta pääraaka-ainetta oli käsitelty taiten ja kunnioituksella. Laseihimme saimme tilkkaset Praepositus 2015 Abbazia di Novacellalta. Hedelmäinen ja kuiva maultaan, hyvin rieslingin-kaltainen. Helppo ja yllätyksetön viini, ei peittänyt alleen ihanaa siikaa.

Purnukka. Savuinen purnukka! Sisällä savun lisäksi vasikkatartaria, mustikkaa, rucolakastiketta ja purjoa. Mahtava annos. Upea tuoksu, joka tuo mieleen savusaunan ja kesän. Harmoninen maku. Pieni näpertely purkin kanssa ja savutuprahdus vain lisäsivät iloa. Rakastettava annos! Sydän --> <3 Sydämellisen purnukan sisältö huuhdottiin alas lambruscolla! Superhämmentävä viini valinta. Cleto Chiarlin Vecchia Modena Premiumia. Raikkaan hapokas ja pirskahteleva, jopa arvokkaan oloinen. Hienoistuneimpia lambruscoja, joihin olen törmännyt. Yhteistoiminta vasikkapurnukan kanssa oli yllättävän toimiva!

Tilasimme lisäksi vielä yhdet whiskey sourit. Miksi? No, miksi ei! Taasen suuri kiitos. Kello oli jo paljon ja baari vieläkin auki.

Keitto-lauantai, monellakin tavalla. Edessämme kurpitsakeittoa, ankankoipiconfit ja mangochutney. Iloisista raaka-aineista oli onnistuttu rakentamaan lievästi mitäänsanomaton annos. Keiton maku oli kohdallaan, mutta kokonaisuus ei toiminut yhteen toivomallamme tavalla. Jännällä etiketillä varustettu Time Flows 121 b.C., vino oranjea luomuna. Aprikoosia, kevyttä happoa, pitkään suussa istuva maku. Itsenäisenä viini ei omaan suuhuni toiminut, mutta keiton kanssa tuntui uppoavan hyvin. Tiedä sitten johtuiko tämä naapurilasissa olevasta sourista vai hyvin paritetusta viinistä.

Ankka johdatteli meitä jo punaisemman lihan pariin ja illan päävatina eteen jolkotteli poronvasa. Mukana lautasella suppilovahveroa, kanttarellia, lehtikaalia, punajuurta ja majoa. Poron kypsyys oli täydellinen ja koostumus sen mukainen. En tiedä miten nämä raaka-aineet liittyvät italialaiseen keittiöön, mutta ei sen väliä. Todella toimiva ja harmoninen pääruoka, joka muun kivan lisäksi oli todella kaunis. Etnan rinteiltä pöytäämme löytyi Masseria Setteportea. Hyvin tamminen punaviini, jossa mukana hitunen kahvin ja luumun aromeita. Täydensi ja nosti esiin poroa kauniisti.

Arvokkaan punaviinin jälkeen onkin vuorossa Marlin helmeilevä. Eiku, ööö, Elio Perronen Bigaro. Sokerinen, mansikkainen, makea rose. Alkoholia ei ole nimeksikään, vain 5%, mutta ehkä tähän aikaan yöstä se on vain hyvä asia. Menun viimeisenä annoksena puolukkaa. Puolukkaa monella tapaa. Lisänä paahdettua valkosuklaata ja italialaista marenkia. Marenki oli tuoretta ja aikalailla niin herkullista kuin marengista vaan voi saada. Puolukka oli yllätyksellinen valinta jälkiruoan juoneksi ja kokonaisuutena annos oli vallan kelpo päätös illalle.

Kahvin ja laskun kera nautin lasillisen grappaa. Valikoima oli kiitettävä, mutta jopa paras grappa maistui tärpätiltä. Mutta sitä sai mitä tilasi. Ilta kustansi paria euroa vajaa 300 euroa, joka on keskihintaista. Ragu yllätti minut positiivisesti. Ravintolan mitäänsanomaton maine omalla tutkalla johtuu varmasti pitkälti sijainnista; miten se Ludviginkatu voikaan aina unohtua. Voimme kuitenkin lämpimästi suositella paikkaa niin ruoan kuin palvelun osalta, vaikkakin se viimeinen särmä puuttuu. Palvelusta kiitos ja anteeksi. Meitä kohdeltiin ihanasti ja olimme taas ravintolan viimeiset asiakkaat.

Raadin arvio:
Ruoka 8
Juoma8+
Palvelu 9
Kokonaisuus 8+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Hyvät italo-viinit
+ Ystävällinen ja välittävä palvelu
- Annokset kaipaisivat lisää yllätyksellisyyttä

Mikä: Ragu, skandinaavis-italialainen ravintola Kaartinkaupungissa

www.ragu.fi

Chef & Sommelier - Syntymäpäivähuumaa ja huumaavaa luomua

Tiinan syntymäpäivä. Ei tällaista päivää ihan sika-nautasäilykkeen ja kolme päivää vanhan Seiskan kanssa viitsi viettää, joten jotakin on keksittävä. Chef & Sommelier on ollut minulle kuin valkoinen valas. Aina, kun minulle on tullut fiilis, että nyt sinne, se on ollut täynnä. Aina. Ja sama kohtalo oli jälleen uhkana, mutta kiitokset C&S:lle, että pystyitte venymään tänä kesäisenä, vaikkakin sateisena, lauantai iltana. Onnistuin saamaan pöydän täyteen ravintolaan, jahka joku vaan saisi aterioitua ja lähtisi ulos. Tapoimme aikaa lempiharrastuksemme parissa; joimme whiskey soureita 100 Dogsissa, kun sain puhelinsoiton: pöytä vapautuisi pian. Kello oli noin 2140, joten ilta tulisi venymään pitkäksi.

Taksi alle ja Eiraan Huvilakadulle. Sisään astuttuamme meidät ohjattiin lähes täydessä tuvassa pöytään ikkunan lähelle. Ravintola on pieni, arviolta 20 asiakaspaikkaa. Sisustus on niukka mutta tyylikäs ja kivana lisänä ikkunalaudalla oli läjä ravintola-aiheisia kirjoja. Turha sitä menua lueskella, kun voi selailla massiivisen kokoista kirjaa Alineasta ja kun kuitenkin olin etukäteen ilmoittanut, että otamme pisimmän mahdollisen (7 ruokalajia) setin juomineen.

Chef & Sommelier on lähiluomunordis-sektoriin osuva ravintola. Ravintola on perustettu (muistaakseni) 2011 ja se sai rengasfirman tähden 2014, jonka on onnistunut siitä lähtien säilyttämään. Ravintolaa luotsaavat Sasu Laukkonen aka. Chef ja Johan Borgar, gangsterinimeltään Sommelier. Iloksemme herrat olivat töissä myös tänä synttärilauantaina. Lähiluomulakto-ovofennovegaani -genre ei yleensä saa minua hihkumaan odotuksesta, koska turhan moni kyseiseen genreen itsensä määrittelevä rafla on vaan tylsä. En suostu uskomaan, että se on raaka-aineista kiinni. Ehkäpä fokus on vaan enemmän vaan siinä, ettei nyhdetty kaura ole tuotettu 30 kilometriä kauempaa kuin siinä, että kokemus olis whooooaaaa. C&S:stä olin kuullut paljon hyvää, odotukset olivat korkealla.

Lasiin alkuviini-henkistä kuplivaa Luoteis-Ranskasta, Domaine Plageoles Mauzac Nature. Kivan kevyttä ja jokin tässä saa uumoilemaan huomista krapulaa. Hih. Tulisikohan pian ruokaa. Tuli! Niin syvän punainen naudan ulkofileen pala, ettei paremmasta väliä. Ehtoo-nimisen lapinlehmän ulkofilettä, tarkemmin. Tämä eläin oli saanut osakseen rakkautta, ruokaa ja liikuntaa. Ja nyt Ehtoo ilahdutti meitä äärimmäisen rasvaisella olemuksellaan. Ehtoo tarjoiltiin mustariisikrispin päällä, tykö karhunlaukkaa ja jauhettua mustaherukkaa. Ihana suupala lauantai iltaan, ihan kuin pekonisipsi. Kiitos, Ehtoo.

Seuraavana vuorossa tuoreena poimittua punajuurta, jota on keitetty yön yli vakuumissa. Maku on omassa suussani pyöristynyt ja toimii hienosti lautasella olevien villivadelmien, mustaherukan kanssa. Salaattimaisuutta annokseen tuo punajuuren ja mustaherukan lehdet. Etenkin paahdetun mustaherukan koostumus oli yllättävä ja kiitollisuutta herättävä. Annos nosti nälkämme uudelle tasolle ja miten voi pieni sielu ollakin iloinen, kun pöytään tuodaan lämmintä leipää ja vaahdotettua voita. Minä en hiilareita pelkää, joten leipää naamaan. Nam.

Laseihin luomua, Les Moyens du Bord 2015. Suussa paksuntuntuinen, loppuaan kohden happamampi ja hedelmäisempi. Toimii takuulla yhteen eteemme kannetun lohen kanssa. Tenon lohta, samettikukkaa, härkäpavun lehteä, majoa, paahdettua kurkkua ja hernettä. Häiritsevän ihana annos. Pehmeä, maut erottuvat uskomattoman hienosti ja suuhun jää kevyt alkukesän herneinen jälkimaku. Lohta upeimmillaan.

Pitänee mennä johonkin sanavarastokurssille, koska myös seuraavaa annos ansaitsee sanan "pehmeä" ja "ihana". Paahdettua auringonkukan lehteä, kermaa, kesäkurpitsaa, härkäpapua ja auringonkukansiemenistä tehty ns. risotto. Kasvisruokaa taivaasta. Tällaista soisi olevan lounasravintolan buffetissakin, mutta ei.

Seuraava juoma onkin jännempi. Vin de Naranja Three Barrel Projectilta, punaviinihenkistä valkkaria Ranskasta kolmen suomalaisen kaveruksen tuottamana. Jännä kombo jo lähtökohtaisesti. Itse viini on punertava ja samea, bukee voimakas. Ei pelkkään tinttaukseen, vaatii seurakseen lautasella jotain suolaista. Lautaselle tuotiin tällä kertaa siiklisipsejä, sipulituhkaa, puolukkaa, sipulia ja kuivattua poron sydäntä. Annos jäi vähän terättömäksi, turhan paljon perunaa, liian vähän happoa, ja aivan liian vähän sydäntä. Lisää lihaa. Annos jätti myös viinin turhan irralliseksi.

Näytelmäkirjallisuudessa ennen räjähdystä kuuluu olla suvantovaihe; lasketaan edellinen peruna-poro-annos tällaiseksi, koska seuraavaksi eteemme kannettiin juonenkäänne. Juureksia ja sieniä. Sopivasti syksyn tulosta muistuttava annos. Korianterinkukkaa, palsternakkaa, mustatorvisientä, kanttarellia, persiljapyrettä, porkkanan lehtiä, retikkaa ja mustajuurta kukaties. Annos muutti viinin hullun ihastuttavaksi, kaikki eri tekstuurit ja maut erottuivat. Todella todella todella todella hyvä.

Veikkasimme, että seuraavaksi eteemme kannetaan lihaa. Tämä huisin päättelyn tein lasiin kaadetusta  Domaine Saladinin Haut Brissan luomupunkusta. Ja kylläpä vain, eteemme aseteltiin grillattua lammasta Ahvenanmaalta. Mukana kuvioissa myös kukkakaalia kahdella tapaa, höyrytettyä ja karamellisoitua, grillattua tomaattilientä sekä kaalia. Kaali oli todella suolaista, ehkä välillä jopa liian, lammas oli äärimmäisen maukasta. Facebook-peukku annokselle. Lampaan jälkeen välijuuston vuoro: Vanhaa Väinöä. Neljä kuukautta kypsytettyä lehmänmaitojuustoa, luumuhilloa ja näkkäriä. Kelpo juusto, ei yllätyksiä kumpaankaan suuntaan.

Klenserinä punaherukkasorbet ja ruusunmarjapensaan ruusunkukkaa.  Syntymäpäiväsankari liikuttui jo tässä vaiheessa iltaa kun ruusunmarjan voimakas aromi toi mieleen lapsuuden kotipihan jättimäisten ruusupensaiden tuoksun. Kuinka jokin voi maistua juuri siltä miltä se tuoksuu. Tuomitsimme annoksen liian hyväksi. Grrr. Olisitte säästäneet jälkkäriksi. Mutta ei huolta. Ensimmäinen jälkkäri ei hävinnyt sorbetille, vaikka niin pelkäsimme. Vehnäjauhoton keksi (kaikille wannabe-keliaakikoille), raparperin vihreästä osasta tehty hilloke ja punaisesta valmistettu sorbet, keitettyä tomaattia ja itsetehtyä valkosuklaata. Jälkiruoka oli mahtava ja Sasun kuvaus annoksen rakentamisesta lisäsi fiilistä! Viini oli yksi parhaimmista. Turhan usein jälkiruokaviinit ovat parhaimmillaankin sivuosumia, mutta ei tällä kertaa. 2006 Alsacen rieslingiä Christian Binneriltä. Täydellinen valinta.

Viimeisenä annoksena mustikkaa ja mäntyä. Annoksen suolaisuus oli loistava ja ilman suolaisuutta olisi annos ollut tylsä. Olisimme ehkä suutuntuman takia lisänneet jonkun krumblen mukaan, mutta kelpo lopetus illalle.

Kiitos C&S. Erityismaininta Sasulle. Mies jaksoi fiilistellä ja selostaa meille valmistusmetodeja ja oli niin kultainen kuin ravintoloitsija vain voi olla! Chef & Sommelierin palvelu ansaitsee kokonaisuutena suuuuuuuuren plussan. Ihmisten iloisuus, maanläheisyys ja rakkaus lajia kohtaan paistoi läpi joka hetki. Lasku (252 euroa) oli yhtä herkullisen pieni kuin kahvin kanssa pöytään tuotu keksi. Hinta-laatusuhteeltaan Helsingin parasta antia.

Pitkissä menuissa on sellainen puoli, että tuppaa tulemaan vähän humalaan. Niin tälläkin kertaa kävi, mutta se saattoi olla jopa tavoiteltua näin synttäreinä. Ja turha sitä hyvää nousua hukkaamaan. Iltamme jatkui toisenlaisen kulinarismin kehtoon: mummotunneliin, mummikseen, mummo-outlettiin. Kiitos ja anteeksi kaikille karaoke-esityksemme nähneille.

Raadin arvio:
Ruoka 9
Juoma 8,5
Palvelu 10
Kokonaisuus 9+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Kerrankin luomua, joka ei ole tylsää
+ Palvelu kaikilta osin
+ Viinit teeman mukaisesti luomua, mutta ei alleviivattuna
- Vaikea saada pöytää, enkä ihmettele

Mikä: Chef & Sommelier, lähiluomua suurella sydämellä Eirassa

chefetsommelier.fi

Allard - Ylihintainen bistro ducasselaisittain

Mitä muuta sitä ihminen Pariisissa maanantaina tekisi ellei söisi! Lounaalla olimme aterioineet ja juoneet itsemme raukeiksi Alain Ducassen Jules Vernessä, illalliseksi olin valikoinut piirun verran matalalentoisemman paikan: bistron.

Tiedetään, tiedetään. Tämän blogin pitäisi olla fine diningia ja tähtiä - ja se onkin. Tämäkään paikka ei tavallaan ole poikkeus, koska Pariisin St Germain-des-Préssä sijaitseva Allard ei ole mikä tahansa bistro. Paikka on osa Alain Ducassen imperiumia. Joten 2/2 Ducassea maanantaihin. Röyh.

Jos Vernestä oli upeimmat näkymät, mitä ravintolasta voi olla, Allardissa ei näy mitään. Ravintolaan laskeudutaan pari askelta jalkakäytävän alapuolelle. Ikkunoista näkyy vastapäiset talot ja koska olemme katutason alla, ei ikkunoidenkaan koko päätä huimaa. Katto on paikassa matalalla ja sisustus on, noh, bistromainen - kaikenlaista hassua taulua seinällä ja muuta maalaismaista.

Pitkiä menuja ei ole saatavilla, joten listalta valikoitu minulle alkuun etanat ja Tiinalle endiivisalaatti pekonilla, pääruoaksi sammakonkoipia. Agenda koko ravintolavalinnalle oli sammakonkoivet! Te, jotka ette ole niitä syöneet, syökää. Melkein yhtä hyviä kuin McNuggets.

Etanat olivat hyviä, mutta ihan turhan kuumia. Peruskamaa, jos sanoisin. Endiivisalaatti oli hyvä, mutta tylsä. Kiitokset pekonista, annoksen ainut osa, joka toi hauskuutta peliin. Sammakonreidet olivat ihan jees, niiden kanssa tarjottu riisi tavanomaista parempaa. Illan suurin pettymys kuitenkin olivat ne sammakonreidet - rimamme niiden osalta oli aivan liian korkealla. Reisien kuuluu olla hyvin fritattu ja pikkuisen rapsakoita pinnalta. Nyt niistä oli koitettu tehdä piirun verran terveellisempiä ja sehän ei käy laatuun! (Side note: viimeksi loistavia sammakonreisiä maisteltiin missäpä muuallakaan kuin Ranskan Nizzassa, hauskassa sammakkoravintola Le Frogissa. Se todistaa, että tämä ruoka ei ole pelkän valkopöytäliinaskenen yksinoikeus.) Juomaksi valitsimme Fronholzin rieslingiä (2014) Alsacesta. Ei huono, mutta eipä mitään spessuakaan.

Mahat tulivat täyteen, kuten pitikin. Paikka jätti kuitenkin vähän kylmäksi. Miksi? Siksi koska, jos mesta on Ducassen ja kaverin nimeä viljellään vielä paikanpäälläkin useampaan kertaan, niin silloin on odotusarvo korkealla. Odotusarvoa ei tiputa se, että ovesta astuttaessa ensimmäisenä näkyy avokeittiö, jossa on muutama tykkiryhmällinen kokkeja. Nyt mesta oli juuri sitä miltä se näyttikin, bistro. Kaupungissa on vähintään yhtä hyviä satoja kappaleita ja niissä paikoissa ei tarvitse pikaisesta illallisesta maksaa 245 euroa kahdelta hengeltä. Niissä selviää alle satasella, helposti!

Koska kyseessä ei ole haute cuisine -paikka, jätän nyt suuremmat arvostelut tekemättä. Tiivistetään peli tähän: perus bistro, jossa Ducassen nimi kolminkertaistaa hinnat.

www.restaurant-allard.fr/en

Demo - Helsingin pitkäikäisin tähti-ravintola

Tarkoitus oli viettää rauhallinen perjantai karkkipussin ja Hauskojen kotivideoiden kera. Marjomaan Sampo on niin hellunen ja loistava viikonlopun avaaja. Mutta ei, eehei. Puolihuolimaton soitto Demoon ja meille oli pöytä parin tunnin päästä. Hirveä hätä ja hässäkkä! Äkkiä suihkuun, tukat töttörölle ja pikku etkoille West Coast Minigolffiin. Tiina voitti, ei se mitään. Äh. Paskat. Harmittaa vieläkin rankasti tuo katkera tappio.

Mutta rankasta urheilusta takaisin teemaan: ravintola Demoon. Demo on jo vanha ja klassikko. Perustettu 2003 Tommi Tuomisen ja Teemu Auran toimesta. Ensimmäisen kerran ravintola sai tähtensä jo 2007 ja on säilyttänyt sen siitä asti. Lafka löytyy Helsingistä Uudenmaankadulta ja ikkunoista näkyykin välkehtivä asfaltti ja vastapäisen talon seinä. Ravintolasali on sisustettu rauhallisesti ja huomion vievät kummitusmaiset, valtaisankokoiset valaisimet. Asiakaspaikkoja löytyy nelisenkymmentä.

Vaikka Suomessa ollaan, hovimme puhui englantia: No need to look at the menu. We go with the longest one anyways, and with the wine pairings. Kiitos. Tällä kertaa pisin menu tarkoitti seitsemän ruokalajin settiä. Pelin avasi turvalliseen tapaan samppanja: Pierre Gimonnet et Fils. Nuorehkon oloista lientä, joka omaan suuhuni maistui yllättävän makealta. Ei silti valittelua makeudesta, sillä pöytään tuotiin ensimmäinen amuse. Pikkelöityä lohta, pikkelöityä punasipulia, piparjuurta, yrteillä infusoitua majoa ja sipulipölyä. Annos oli toooooosi pieni, kuten amusen toki kuuluukin, mutta toooooosi hyvä. Tuhdista majosta huolimatta hienovaraisesti pikkelöity lohi tuli esiin loistavasti ja erityismaininta punasipulin maun onnistuneesta pyöristyksestä. Lupaa hyvää!

Shamppis alas ja uuteen lasiin omaa suosikkia, Chablista. Samuel Billaud premier cru 2014. Yrttinen, rypäleinen maku ja pitkä mineraalinen jälkiaromi. Todella hienostunut chablis. Upean viinin kyyditsijäksi tuotiin talon leipiä. Briossia, jonka päällä hunajaa ja fenkolinsiementä sekä hauskaa vehnäleipää, johon oli hierottu juurestuhkaa. Briossit nyt vaan ovat yleensä aina turhia ja niin tälläkin kertaa. Vehnäleipä oli ihan hyvää mutta tuhka ei itsessään tuonut makuun lisäarvoa - päinvastoin - tuhkasattumien kohdalla maku oli jopa hieman liian palanut. Onneksemme emme kuitenkaan joutuneet pitkään jyrsimään pelkkää leipää, sillä illan yksi huikeimmista kokemuksista tuotiin eteemme.

Sitä valmistetaan metsässä trangiassa, armeija ja sadat lounasravintolat tarjoavat sitä torstaisin, kyllä vain! HERNARIA! Fermentoitua hernekeittoa, pekonia, creme fraichea. Iso annos. Ihana, maukas, hienostunut ja yllätyksellinen twisti arkiseen klassikkoon. Ja vielä chabliksen kanssa. Kun halutaan yllättää asiakas klassikon remakella, näin se tehdään. Taitavaa. Maku oli pyöreä ja täyteläinen ja silti hyvin herneinen. Ja eihän sitä nyt pekonilla koskaan ole yhtäkään annosta onnistuttu mokaamaan. Tässä jos jossain suomalainen perinneruoka nostettiin uudelle tasolle: jotain niin hemmetin tuttua ja lohdullista ja samaan aikaan äärimmäisen hienostunut tekstuurien ja vivahteiden yhdistelmä. Hienoa!

Jatketaanpa valkoviinillä. Laseihimme kumotaan Jurtschitsch 2013 Rieslingiä. Kuiva, tasapainoinen, sitruksinen, kiva riesling. Ansaitsisi enemmänkin kuka ties hehkutusta, mutta sori vaan, chablis oli niin loistava, että tämä jää kauas jälkeen. Rieslingin kanssa pöytään tuli illan toinen ilotulitusannos: kaunis ja pieni annos Kobe-härän carpacciota, kananmaksamoussea, punaista ja keltaista retiisiä ja villiyrttejä. Sanotaan se nyt suoraan, aivan saatanan hyvä annos. Niin voimakkaat maut. Lihaa. Suolaa. Maksaa. Pientä happoa retiiseistä. Ja viini, se toimi aivan sairaan hyvin tämän kanssa.

Antiikkista rieslingiä: Balthasar Ress 1992. Kuiva, mausteinen, kevyesti kukkaisa bukee,  kypsä eksoottinen maku. Vau. Upean viinin kanssa grillattua markillia ja valkoista parsaa, lohen mätiä, grillattua markillin mätiä. Parsan kypsyys on täydellinen. Ja tässä on pakko lainata Tiinaa (sanasta sanaan): maku o niinku perfekto, mut tuoksut o niiku kotosat. Kuulema ihan kuin olisi mummon palvauspöntön vieressä istuskellut.

Vaihdetaan väriä. Punkkua. Ah. Ja hyvin viileätä sellaista, koska helleaallon lämmittämässä ruokasalissa se olisi lämmennyt ihan turhan vikkelään. Hyvin spotattu. Chateau La Fleur Pourret. Klassista Saint-Emillion viiniä. Keskitäyteläistä, luumuja, tummia viinirypäleitä. Punaviinin kera pöytäämme kannettiin lihaa, possua. Possun vatsaa grillattuna, possun niskaa, anjovista, grillattua kesäkurpitsaa, kesäkurpitsapyre, kvinoaa, porkkana ja villiyrttipestoa. Kesäisen makuinen annos. Rasvaisa possun vatsa maistui grillille ja suli suussa. Runsaasti käytetty kesäkurpitsa oli valmistettu maukkaasti ja toimi upeasti possun kanssa. Kelpo setti, jota voisi kuvitella syövänsä mökillä.

Tiina ei juustoista tykkää, mutta Demossa Tiina tykkäsi! Eteemme tuotiin juustotaco. Kyllä, taco. Kymmenen kuukautta vanhaa goudaa ja samasta juustosta tehty vaahto, pähkinöitä ja kiinanmandariinia (tjsp). Suussa sulava juustoannos, ja rapsakka taco teki annoksesta hauskan. Ja jotta jo valmiiksi mielikuvituksellinen juustoannos olisi ollut entistä jännempi, juuston kanssa tarjottiin La Kernen siideriä. Siiderin hapot lauloivat yhteen mahtavasti juuston 52-prosenttisen rasvan kanssa. Ihanaa kepeyttä, leikkisyyttä ja raikkautta perinteisiin juustolautasiin verrattuna.

Laseihin Johanneshof Reinischia, jonka 100g sokereista pystyi päättelemään, että olemme saapuneet jälkiruokamaahan. Raparperia, paljon raparperia: raparperia ja valkosuklaata, kuivattua raparperia, raparperijätksiä, raparperia ja kinuskia, raparperihakkelusta ja pistaasikakku. Ihanan raikas ja hapokas annos, joka komppasi viiniä hyvin. Kotipihojen raaka-aineesta saa näin hauskan annoksen. Raparperi saatteli meidät illan toiselle jälkkärille ja viimeiselle annokselle: briossia, hapankermaa, mansikkaa ja mansikkajäätelöä. Tiina rakastui tähän annokseen ja löysi annoksesta samanlaisen perinnevivahteen kuin hernekeitosta: moderni versio pannarista mansikoilla! Oikeassa mittasuhteessa raikkautta, makeutta, mansikkaa ja happoa, yhdistettynä Cerdonin bugey-viiniin. Hieno päätös illalliselle.

Ei-ihan-halvan 444 euron laskun kera pöytään tuotiin vielä petit foursit, jotka viimeistelivät hyvin illallisen. En ollut ensimmäistä kertaa Demossa, mutta tämä kerta oli paras koskaan. Kokonaisuus oli kekseliäs, maukas ja suositeltava. Iso plussa soundtrackista. Turhan usein rafloissa on taustalla sietämätöntä kikkeli-loungea. Ei nyt. Lista oli täynnä vanhempaa ja uudempaa meidän makuun olevaa musaa. Palvelu oli, kuten jo mainitsinkin, pääosin englanniksi. Palvelu oli perushyvää ja pitkämielistä, vaikka vaihdommekin pöytää parikin kertaa valoisampaan.

Raadin arvio:
Ruoka 8+
Juoma 8,5
Palvelu 8+
Kokonaisuus 8+

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Tasapainoinen, taitava kokonaisuus
+ Viinivalinnat. Muutenkin Demon kellarilista kannattaa tarkistaa.
- Pelattinkohan turhankin varman päälle välillä...
- Pisimpään menuun olisi voinut pari annosta tai amusea enemmän voinut mahduttaa.

Mikä: Demo. Yksi nykyisen ravintolaboomin uranuurtajista Suomessa. Säilyttänyt tasonsa ja tähtensä pitkään.

www.restaurantdemo.fi

Savoy - Herraskaista, historiallista ja todella hyvää

Lauantai, treffi-ilta! Päälle vähän parempaa tuulipukua ja suunta Kämpin baarin whiskey sourin jälkeen Espan puiston toiselle puolelle Savoyhin. Lähes 80-vuotias ravintola on kulinaarinen klassikko, joka kelpasi Marskille ja jostain kumman syystä on jäänyt minulta vähemmälle huomiolle.

Savoy on Eteläesplanadilla kahdeksannessa kerroksessa ja ikkunoista avautuu kauniisti Helsinki. Näkymä ravintolasta on aikalailla parasta mitä kaupungista löytyy. Savoyn salonki on sisustuksellinen klassikko. Salin suunnittelusta on vastannut Aino ja Alvar Aalto ja tämä on muun muassa Aalto-maljakon (eli oikealta nimeltään Savoy-maljakko) koti. Sisustus on suomalaista funkkista parhaimmillaan. Kokolattiamattoa pitkin astellessamme huomasimme, että meille oli varattu pöytä salin keskeltä. Minä kaipaan seinää selkäni taakse, koska luolamies, mutta pöydässämme pääsimme hyvin illan fiilikseen.

Nälkä oli valtaisa! Onneksi olin jo varausta tehdessä sanonut mitä haluamme, joten turhaan listan tavaamiseen ei mennyt sekuntiakaan. Kaikille tulee varmasti yllätyksenä, että illan ruoaksi valikoitui pisin mahdollinen setti. Tällä kertaa se tarkoitti Yllätysmenua höystettynä Savoyn klassisella bliniannoksella. Syömään!

Alkuun vähän shampanjaa, mitäpä muutakaan, Henriot oli omaan suuhuni miedosti hapokas ja hedelmäinen. Ihan ok, mutta vaikka suutani kuivasi, olisi tämä saanut olla vielä kuivempaa. Lasillisen kyytipojaksi kulinaarinen hemmottelumme alkoi. Amuse bouche laskeutui pöytäämme: grillattua marmorihärkää, mustajuurta, pistaasipähkinöitä ja aiolia. Tasapainoinen annos. Liha yksinään oli mautonta, mutta yhdessä mustajuuren ja aiolin kanssa annos pääsi oikeuksiinsa. Tervehdys soitti shampanjan kanssa hauskasti yhteen ja hei, aiolia, se nyt vaan on aina hyvää!

Sitten alkaa pervoilu, nimittäin tiedossa blinejä! Tämä on pakko tavata BLI-NE-JÄ! What's not to love! Täydellisesti paistettu rasvainen lettu, smetanaa, muikun mätiä ja punasipulia. Pidä peli yksinkertaisena, stupido. Blinit eivät vaadi mitään kikkailua, vaan se oli tässä. Jumalattoman hyvää! Blinien kanssa jatkui shampanja-linja: Clément Persevalin pikkuruisesta 3,3 hehtaarin tarhasta oli jalostunut laseihimme kaunis juoma. Paahteinen ja hedelmäinen maku imitoi vuosikerta-shampanjojen makua ja täydensi upeasti rasvaisia blinejä. Illan palvelusta vielä muutama sana myöhemmin, mutta tässä vaiheessa ensimmäiset isot propsit: hovimme pelisilmä oli kohdallaan ja lisäblinit olivat tulilla ennen kuin niitä edes ehdittiin pyytää! Kiitos!

Kiitos ja anteeksi, nimittäin vieläkin on nälkä. Pöytään tuotu leipäkori hupeni minun suuhuni. Spelttisämpylä, tähtianiksella ja fenkolilla maustettu saaristolaisleipä ja (mä muistan tän!) Suonenjoelta Peltolan tilalta tullut kirnuvoi, tekivät tehtävänsä. Eivät huikean hyviä, mutta perus-ok.

Kala-annos. Todella, paremman sanan puutteessa, suomalainen annos. Paistettua kuhaa Selkämeren etelä-osista, puikulapyree, musta-, kelta- ja punajuurta, mantelia, perunalastu ja beurre blanc -kastiketta. Itsellä alkaa skandivillitys vähän tökkimään. Tässä annoksessa ei ollut mitään ilmentymään tämänhetkiseen ylikarsittuun, raakakypsennettyyn skandi-säätöön. Annos oli rehti, tuhti ja maukas. Isoin fiineys ehkä puuttui, mutta nyt oli jo selvää, että Savoy on rehti juurilleen. Ruoka on hyvää, sen täytyy riittää, piperrykset jätetään muille. Kuhan kyydittäjäksi tuli illan suosikkiviinini (huom! Tiina diggasi neljästä shampanjastaan enemmän): Gérard Duplessis 2013 Premier Cru Chablis. Hieman hunajaa, happoja, vaniljaa ja paljon iloa! Tätä olisi mennyt lisääkin!

Tässä vaiheessa iltaa mainio hovimme siirsi meidät terassille, jotta pääsisimme nauttimaan kauniista näkymistä. Nice touch! Syynä toki saattoi olla nouseva volyymimme, mutta en tätä suostu uskomaan - mehän ollaan aina rauhallisia ja hiljaisia ja näytetään pirun hyvältä. Täydellisiä asiakkaita keskelle salia.

Makunystyrät tiskattiin tosi jännällä appelsiinigranitella ja sellerillä, siirtykäämme siis lihaan! Karitsaa kahdella tapaa: entrecôte ja sisäfilé. Höysteenä oli linssejä, herkkusientä, palsternakkaa parillakin tapaa, herkkusienipyrettä ja punaviinikastiketta. Liha-annos oli todella suoraviivainen. Ei mitään kikkailua. Entrecôte oli suussa sulavaa, sisäfile ikäväkseni vähän kuivaa, vaikka liha oli ihanan pinkkiä. Viini oli vaikea lähestyttävä. Prunotto Bricco Colma Piemontesta. Tumma, intensiivinen, töpäkät tanniinit ja todella hankalaa juotavaa ilman ruokaa. Tässä annoksessa viini ei täydentänyt ruokaa vaan toisinpäin: on aina hauskaa huomata, että jokin viini muuttaa persoonansa totaalisesti, kun saa kyytipojakseen oikean safkan.

Tiina jätti juustot tyylilleen uskollisesti pääosin väliin, mutta kerrankin Suomesta löytyi juustokärry, jossa valtaosa juustoista tuli (kyllä vain!) Ranskasta! Useampaa ihanaa juustoa lautaselle ja hovimme kertoi mukana tulevasta hunajasta mielenkiintoisen faktan: Savoylla on oma mehiläistarha rakennuksen katolla, keskeisimmällä Helsingin paikalla! Vau! Yhteensä 250 tuhatta pörisijää pureksivat katolla meille hunajaa. Hämmentävän hienoa.

Ensimmäinen jälkiruoka: kookosparfait ja kookossorbet sekä leimunkukkaa. Parfait oli ihan kiva, mutta muuten annos jätti vähän kylmäksi. Minä join helppoa jälkkäriviiniä: 1998 Domaine Cazes Rivesaltes Ambre. Tammea, persikkaa ja muita hedelmiä. Vallan kiva. Tiina kun ei jälkkäriviineistä syty, niin mitä tekee fiksu nainen: tilaa kahta erilaista shampanjaa, koska mistä sitä voi tietää kumpi on parempaa. Nimiä emme ikävä kyllä painaneet mieleen, mutta jos Savoyhin eksytte, niin kysykää sommelierilta! Vaikka paikka on perinteikäs, oli miehen ote viineihin mielikuvituksellinen.

Pääjälkiruokana tyrniä. Tyrnisorbet, tyrniparfait, salmiakkigeeliä, salmiakkivaahtoa ja marenkia. Upeasti sointuva annos. Tämä annos toimii täydellisesti kaikille Sirkusaakkosten ystäville. Salmiakki ja tyrni ovat niin suomalaista enkä itse olisi koskaan keksinyt yhdistää näitä kahta! Hieno suoritus! Lasissa oli hauskaa Moselin rieslingiä, jonka nimi oli tatuoitu pulloon niin kryptolla fontilla, etten selvää saanut. Saksalainen kuitenkin.

Lupasin pari sanaa palvelusta mainita. Hoviksemme oli arvottu muotiblogistaan ja stailauksistaan tunnettu Vesa Silver. Vesa luki meitä kuin avointa kirjaa ja teki illastamme hauskan! Sommelierissa ei ollut pompöösiutta rahtuakaan ja se miellyttää meitä aina! Paksulla maakunta-aksentilla puhuva mies kertomassa Marskin kantapaikassa ihanista viineistä oli hieno yhdistelmä!

Ilta ei ollut halpa. 535 euroa. Onneksi ilta oli hauska ja onnistunut.

Raadin arvio:
Ruoka 8+
Juoma 8+
Palvelu 9,5
Kokonaisuus 8,5

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Suomalaista
+ Perinteistä: tilasta huokuu upea menneiden vuosikymmenten suomalaisen eleetön eleganssi
+ Palvelu (liinatkin aseteltiin syliin - harvinaista Suomessa)
- Hinta
- Pisimmässä menussa saisi olla pari annosta enemmän

Mikä: Savoy. Kulinaarinen ja sisustuksellinen Suomi-keittiön klassikko Helsingin sydämessä.

www.ravintolasavoy.fi

Kaskis - Food & Fun -ilta turkulaisessa kulmakuppilassa

Nonniin. Nyt kaikki te, joita ällöttää blogiskenen kaikki-on-niin-ihkua-ja-mahtavaa -elämöinti niin
kannattaa suosiolla klikata vaikka tästä. Olimme totaalisesti unohtaneet Turun Food & Fun -festarin. Itse festarista lisää joskus toiste, koska konsepti ansaitsee oman postauksensa ja on hehkutusten arvoinen (ks. esim. Cityn ylistyslaulu).

Lähdimme paripäiväisen rellestysputken (perjantaina jahtasimme jälleen täydellistä whiskey souria) jälkeen viettämään rauhallista lauantai iltaa Turkuun. Iltakävelymme oli pitkä ja ulkomuotomme totaalisen ruokoton. Useamman kilometrin koukku Vasaramäen kautta Kaskenmäkeen ja spottasimme Kaskiksen ikkunoiden läpi tyhjän pöydän. Har-vi-nais-ta! Ei kun sisään ja pöytää kysymään. Ja uskokaas: saatiin pöytä, vaikka kello oli jo yli kympin.

Tiedossa ei ollut Kaskiksen tavanomaista kuuden ruokalajin menua, vaan festareita varten koottu lyhyempi, neljän ruokalajin, menu. Myöskin Kaskiksen teeveestätuttu maisteri Erik Mansikka ei ollut padan kahvoissa, vaan keittiötä isännöi tähdellä palkittu Fredrik Johansson ravintola Voltista Tukholmasta. Volt on testiajossa marraskuussa, mutta palataanpa Kaskikseen. Koska kyseessä on festarimenu ja vierailijatähti, ei tulevaa elämöintiä voi suoraan yleistää Kaskikseen, mutta eipä taso totutusta juuri heilunut.

Lyhyehkö menu alkoi fenkolilla, raaka-aine, joka vaatii oikeasti taitoa, että sen luontainen kitkeryys ja kuituinen tekstuuri saadaan taitettua. Bang. Onnistui. Näemmä fenkolin hiillostaminen vie pahimman terän fenkolin negatiivisilta puolilta ja tuo esille tosi tosi kivan raaka-aineen. Pähkinä, mäti ja öljy-tilpehööri tasapainotti annosta herkullisesti. Annos oli yllättävä, varsinkin yllättävän maukas ja laadukkaan makuinen. Annoksen pariksi löydetty grand cru riesling oli tarkka valinta, ei mikään haulikolla sinne päin. Viinin hapokkuus ja öljyinen suutuntuma täydensi loistavasti fenkolia ja yhdisti lautasen maut kokonaisuudeksi.

(Tässä vaiheessa alkoi Tiinankin ahdistus helpottamaan. Note to the world: älä vie daamia 
ehostamattomana iltakävelyltä finedainaamaan)

Ei mitään turhia välipuheita. Suoraan punaiseen lihaan! Riista on riistaa! Tällä kertaa riista on hirveä. Ja valmistustapa oli raaka, koska miksei: miksi pilata hyvä liha liialla kypsennyksellä. Tekstuuri ja maku olivat mahtavia! Ihanaa, punaista lihaa darrailtaan! Hirveä rytmitti suolassa kypsennetty punajuuri, jota oli annokseen ohuiksi sipseiksi pilkottu, männynkerkkä ja karhunlaukalla maustettu emulsio, joka ei varmasti ollut majoneesia, mutta siltä se vaikutti. Todella skandia, todella laadukkaan oloinen elukka. Ainut pikkupikku miinus tulee siitä, että torstainen Askissa saatu yliannostus tätä lähiluomunordista alkoi taas hiipiä mieleen... Helvettiin tuollaiset aatokset! Viiniä! Hienostuneen, mutta kuolleen hirven ystäväksi oli valittu portugalilainen Bastardo vuodelta 2014. Tämä punkku on hienostunut ja pehmeä enkä itse suosittelisi lipitettäväksi ilman ruokaa - sen sijaan tämän elukan kanssa valinta oli loistava. Paskiaiselle iso plussa fotogeenisestä etiketistä.

Isoin nälkä oli jo taittunut ja ilta pimentynyt kauniissa Turussa, kun esiin köpötti lammas juurisellerin ja pikkelöidyn seljankukan kanssa. Pitkästä aikaa se punaisempi liha oli pääosassa menussa eikä merellisyys huokunut lautaselle juuri yhtään. Annos oli kaunis ja niin lähiluomua kuin olla voi. Raaka-aineet taas moitteettomat, esillepano mietitty ja annos yksinkertaisuudessaan hauska ja runsas. Lampaan tekstuuri oli säilytetty loistavasti ja monille pistävä maku onnistuttu taittamaan seljankukalla pehmeämmäksi. Viiniksi valittu ranskis Laurus Crozes Hermitage oli tuhti ja tamminen ja kypsät tanniinit jopa vähän ahdistivat näin darrailtaan. Valinta oli kuitenkin tasapainoinen, joskin mielestäni saaduista viineistä tylsin.

Jälkkäriin. Mantelimaitoa, savustettua (!) kinuskia ja saksankirveliä, mitä se sitten lieneekään. Jännä annos. Vaikka mantelia kaikenlaisissa joulupuuroissa ja muissa esiintyykin, ei se kovin usein luonnonvaraisena Pohjoismaissa vastaan astele. Siksipä annos olikin mukava poikkeus nordis-painotteiseen menuun. Itselle jälkiruoat ovat aina vain se pieni piste iin päällä, enkä osaa niistä koskaan isoa huumaa ottaa. En tälläkään kertaa. Annos oli hyvä, kaunis ja sopivan kokoinen. En jäänyt kaipaamaan mitään alleviivaavampaa lautaselleni ja kuitenkin yksinkertaisuudessaan annos oli mielenkiintoinen. Jälkiruokaviinit ovat oma maailmansa ja katalonialainen Sols oli todella sherrymäinen eikä jättänyt kaipaamaan lisää itseään. Toimi jälkiruoan kanssa, mutta stand-alone -juomana ei niin millään.

Laskun aika. Ei satu! Festarimenun hinta oli vaivaiset 48 euroa per silmäpussipari ja siihen olotilaa tasoittava viinipaketti 34 euroa. Mutta, mutta! Ehkäpä iiihhanin yllätys illassa oli laskun kanssa samoihin aikoihin pöytään kannettu SIENIKAKKU! Ei oo totta! Siis maailman pöntöin idea, mutta tosi tosi tosi tosi hauska! Sienikakuksi vieläpä ihan hyvä! Kakku sai meidät niin hyvälle tuulelle, että oli pakko kysyä saako henkilökunnan käyttämiä lippalakkeja ostaa. SAA!? Uijui, kyllä on katu-uskottavaa. Tätä lätsää sopi mallata pöytään kannettujen karamellisoitujen sellerinpalojen kanssa.

Kokonaisuudessaan Kaskis on super-rento fine dine -ravintola, jonka rentous hämää: ruoka on loppuun saakka hiottua ja mietittyä. Todella mannermaista menoa, sillä mesta oli _täynnä_ vielä kello 00:45, kun lähdimme.

Raadin arvio:
Ruoka 9
Juoma 8
Palvelu 9,5
Kokonaisuus 9

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Ruoka mietittyä ja todella hyvää
+ Tunnelma. Tämä on vaan yksi parhaista Suomessa.
+ Walk-in ja saatiin pöytä! Mä odotan tätä jatkossakin ;)
- Jostain syystä meille ei myyty snapbackejä! Pelkkä onesize! Hävetkää!

Mikä: Kaskis, Turkulainen kulmakuppila hyvällä keittiöllä. Minä veikkaan, että Kaskis saa ensimmäisen tähden seuraavalla tai sitä seuraavalla kierroksella.

www.kaskis.fi

Ask - Äärimmäisen luomua ja uskomattoman läheltä

Viime viikolla oli Nordic Business Forum ja ensimmäisen päivän iltana piti tietenkin mennä kollegan Ask:iin. Käyntini Askissa ei ollut ensimmäinen laatujaan. Ensimmäinen kertani oli 13.3.2014, päivää Michelin-tähden saavuttamisen jälkeen. Ensimmäisellä kerralla muistikuvikseni (myönnetään, pikkuisen hatariksi) jäi, että paikka on sympaattisen pieni ja omistajapariskunta Linda ja Filip Langhoff (Filipin cv on muuten kunnioitettava! Googlaa vaikka.) tuntuivat sinä iltana pyörittävän paikkaa melkein kahdestaan. Nyt olikin jännä nähdä millaiseksi homma oli muuttunut.

Ask on pieni. Ihanan pieni. Asiakaspaikkoja oli laskujeni mukaan 26- tai 28. Sisustus on vähäeleinen ja pohjoismaalainen. Keittiöltään Ask edustaa pohjoismaalais-luomulähiruokasettiä, joka minun mielestäni on vain lokalisoitua ranskalaista keittiötä. Menuksi valikoitui kahdeksan ruokalajin set menu, eikä muuta tarjolla ollutkaan. Sopivan helppoa, kun valinnan vara on ota tai jätä -mallista! Lupaa yleensä hyvää. Menun kyytipojaksi tuli viinipaketti, mikä varmasti on suuren suuri yllätys kaikille minut tunteville.

Amuse-boucheja tuli useita ja neljässä aallossa. Ensimmäisenä jotain paperista sipsiä (joo, en vaan muista mistä se oli tehty). Toinen setti koostui peuran sydämmestä, retiisistä ja kermaviilipallurasta. Varsinkin retiisi ja sydän olivat loistavia. Kolmosaalto, joka oli minun ja kollegan suosikki, koostui kuhaliemestä...eikä mistään muusta. Nelosena pikkuvadissa eteeni kannettiin grillattua kurkkua. Mikään alkupaloista ei räjäyttänyt tajuntaa, mutta missään tapauksessa pettymykseksi niitä ei voinut kutsua.

Ensimmäisenä menun ruokalajina pöytään saapui sieniä, kanttarelleja. Hyvä, tasapainoinen ja todella ajankohtainen! Kotimainen kotirapu ja härkäpapu -annos oli mau-kas! Ravun ja kastikkeen kanssa viiniksi oli valittu Samuel Billaudin premier cru chablista. Pienikin objektiivisuuden ripe yleensä katoaa, kun eteeni tulee chablista, mutta hei: ilta muuttui justiinsa todella hauskaksi!

Savustettu kala hujahti lautasella välissä, kunnes pöytään tuli juuriselleriä ja lihaa raakamaito-kyssäkaalisiirappikastikkeessa. Annos oli tosi jännä, mutta tässä vaiheessa luomulähiruoka alkoi jo pikkiriikkisen kyllästyttämään. Seuraavan annoksen kuha ja palsternakka oli niin hyvää, etten edes kuvaa muistanut kunnolla ottaa, mutta nyt alkoi jo harmittamaan: annos toisti jo aikaisempia. Mutta, onneksi! Tadaa! Sorsaa! Ja punajuurta. Riista on vaan todella ihanaa! Onneksemme annoksesta ei löytynyt hauleja, vaikka jotenkin se olisi alleviivannut hauskalla tavalla linnun tuoreutta ja aitoutta.

Kyllä, räpylähän se siellä!

Sorsanrinnan jälkeen tuli illan paras yllätys. Samaa siunattua luontokappaletta tuotiin meille listan ulkopuolelta pienen pienessä padannäköisesti astiassa: räpylää ja sydäntä! By far illan paras ruokalaji! Upea! Miksi tätä ei saa tölkissä kotiin! Tamperelainen sinihomejuusto ja punajuuri (taas) olivat totaalisen turhia. Jälkiruoat osuivat 50%:sti. Puolukat peittivät alleen toisen annoksen kaikki muut maut ja olimme molemmat sitä mieltä, että annos oli illan heikoin. Lakuomena-setti toimi ihan hyvin.


Alkuun otettu blanc de blanc shampanja oli shampanjaksi (joo, ei suosikkijuomaani) todella hienostunutta. Muutenkin viinipaketti oli pääosin kiinnostava. Sommelierilla tuntui olevan kova hätä aina pois pöydästä viinin kaadon jälkeen ja taustoista olikin vain tiedossa ulkoaopeteltu litania tilan historiasta. Itse olisin halunnut tietää, että MIKSI kyseinen viini oli valittu kyseisen ruokalajin kanssa.

Palvelu oli perustoimivaa ja monikielistä. Itse olisin toivonut huomattavasti henkilökohtaisempaa otetta palvelussa. Asiakaspaikkoja on ravintolassa niin vähän ja paikan maine niin korkealla, että odotukseni olivat kovat, näihin odotuksiin salihenkilökunta ei yltänyt. Kun keittiöväki ja omistaja itse kantoivat ruokaa pöytiin, palvelu oli loistavaa!

Loppulaskun kanssa pöytään tuli porkkanaa parilla tapaa ja loppukahvi, joka uutettiin pöydässä. Valikoimaa olisi ollut useammastakin kahvilajikkeesta. Kelpo sumppi. Lasku oli noin 430 euroa, joka jätti hintavan vaikutelman. Vaikka kokemus oli hyvä, oli odotukseni korkeammalla. Askin valitsema lähiluomu-genre on haastava, koska kokonaisuudesta saattaa tulla tylsä. Ja se olikin illan isoin ongelma: annokset toistivat toisiaan niin raaka-aineiltaan kuin mauiltaan. Seljanmarjoja oli useammassa annoksessa ja karhunlaukkaakin mielestäni parissa. Mutta kyllä Ask kuuluu silti käydä kokemassa.

Raadin arvio:
Ruoka: 8-
Juoma:8.5
Palvelu: 7
Yleisesti: 8

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Sympaattisen pieni
+ Hyvät viinit
+ Sorsan räpylä!!!
- Liian itseään toistava ja tylsä setti
- Pikkuisen kalliinpuoleinen

Mikä: Ask on pohjoismaisen keittiön, ekologisuuden ja lähiruoan nimeen vannova tähtiravintola Kruunuhaassa Helsingissä.

restaurantask.com

ps. Hävettää myöntää: söin ensimmäiset neljä tai viisi ruokalajia vain lusikalla. Pöydässä oli aterimet ja minä & kollega otimme aina uloimman käyttöön eli lusikan. Ja aina meille kannettiin uusi lusikka tilalle. Vasta jossakin vaiheessa älysimme kysyä, että what's the dealio. Hyi mua.