Äärimmäisen maukasta alkanutta vuotta! Täällä taas soppakulhojen, kampasimpukoiden ja viinintäyteisten iltojen äärellä. Joulu se vasta vedetäänkin pitkän kaavan kautta mutta ainakin omalla kohdallani 'fine' korvautui termillä way-too-much... Mutta sehän kuuluu asiaan.
Minä, Tiina, joudun nyt menemään häpeänurkkaan häpeäasentooni sillä jätin blogin editointityöt joululomille ennenaikaisesti konvehdinkiilto silmissä. Ila oli ehtinyt naputella meidän kaikkien iloksi kaksi upeaa postausta viime vuoden lopulta mutta siellä ne saivat odottaa tammikulle saakka. Noh, hyvät naiset ja herrat, tässä ensimmäisenä vuorossa Spis. Nauttikaa:
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ila:Milläpä lopettaa höyryävä budjetointipäivä paremmin kuin illallisella kollegojen kanssa. Noh, tietenkin rälläämisellä yössä sen illallisen jälkeen, mutta palataanpa teemaan eli ruokaan.
Minulle ja neljälle kollegalleni oli varattu myöhäinen illallinen ravintola Spisissä Helsingissä. Spis edustaa hyvinkin tuttua lähinordis-genreä ja on ihanan pieni. Verkkosivusto uhosi ravintolan olevan 18-paikkainen, mutta taisi olla liioittelua sekin. Tämä ei toki ole huono asia! Pienet paikat ovat jotenkin pittoreskeja ja ainakin henkilökunnan huomio on yleensä jakamaton. Sisustus ei ole ylitsevuotava vaan noudattaa sekin tuttua skandilinjaa: niukka ja käytännöllinen. Isoista ikkunoista kadulle avautuu seinä; pääesikunnan seinä, mutta seinä kuitenkin.
Illan kuluksi valikoitu, ylläripylläri, pisin mahdollinen menu juomineen. Pisin menu tarkoitti tässä tapauksessa kuuden ruokalajin maistelumenua pikkuylläreineen. Täysin omista tavoistani poiketen aloitimme illan oluella viinipaketin ulkopuolelta. Itse valitsin myrkykseni Rousen Brygghusin Pilsin. Minähän en oluesta tajua yhtään mitään, mutta jos jotenkin tätä kuvailisi niin aivan liian humalainen, maltainen ja kuiva minun makuuni. Pysyn viineissä.
Ystävällinen tarjoilijamme kantoi pöytään amuse bouchet: mannapuuroa(!) lipstikkamajoneesilla. Kuivien oluiden jälkeen kuivattu mannapuurokeksi meni melkein leivästä. Lipstikka oli hieman mautonta. Toisena amuse bouchena pöytään tuotiin kauniiksi kuutioiksi leikatut vihannekset: porkkanaa, kyssäkaalia ja kurkkua. Kolmikkoa ei oltu liikaa kypsennetty tai marinoitu, joten kasviksen oma maku oli säilynyt kauniisti. Jotenkin yliyksikertaisuudessaan minusta tosi hauska annos. Kollegat eivät ymmärtäneet tämän päälle yhtään.
Kolmantena alkupalana tullut kanttarellikeitto oli aikalailla malliesimerkki siitä miten kanttarellikeitto kuuluu valmistaa. Annoksen ainut huono puoli oli, että sitä vaan oli liian vähän. Tässä vaiheessa pitkää iltaa alkoi kaikilla olla jo kova kova nälkä, joten nyt sitä ruokaa pöytään. Leipää! Uuh! Hyvää leipää! Ja suolaista voita! Ja leipää mutustellessamme pöytään saapuikin ensimmäinen menun ruokalajeista: punajuurta ja auringonkukan siementä.
Tähän väliin ote illallispöydän keskustelusta, jossa pöyräilyyn seonnut edustajamme tiesi kertoa, että punajuuri saattaa parantaa fyysistä suorituskykyä jopa neljä prosenttia! Hyvä! Jaksaa myöhemmin illalla sitten raahautua hotelliin.
Punajuuri oli tulkintani mukaan paistettu kevyesti, mutta valmistustavasta viis sillä maku on loistava! Annos on hyvin uskollinen ruokagenrelleen ja pääosaa näytelleen juureksen seurana olevat siemenet ja tahna sitovat annoksen kauniisti kokonaisuudeksi. Punajuuren kanssa tarjottu Christian Binnerin gewurztraminer oli bukeeltaan mahtava, mutta! Mutta mutta! Miten tämä voi maistua näin hirveältä, vaikkei ole edes pilalla. Dorkaa ja karmeeta, ei jatkoon.
Ilta jatkui sipulilla ja vesterbotten juustolla. Annos, joka oli kaikkien mielestä "tosi kiva". Ihan kiva on usein se huonoin mahdollinen arvostelu, tosi kiva on jo paljon parempi. Juusto oli kuohkeaksi vaahdotettua ja sipuli paahdettua. Olisi myös ollut tosi kiva, jos juustona olisi ollut jotain ranskalaista. Olisi tullut vähän lisää kontrastia annokseen. Eric Texierin Opale (2012) oli loistava viini tähän.
Seuraavana vuorossa oli kaalipiiras sipulilla ja puolukoilla. Aikalailla tämänkaltaiseen menuun sopimaton ja mitätön annos, joka tuntui olevan pakastealtaasta revitty. Viiniksi oli valikoitunut itävaltalainen Michael Gindlin Buteo. Aika häijyn suoraviivainen juoma. Viini hyvä, ruoka ei.
Kampasimpukoihin! Yksi suosikkiraaka-aineistani, joten objektiivisuus katoaa nyt täysin. Herkullista. Suussa sulavaa. Kermaista. Tätä kun saisi ämpärillisen ja ison lusikan! Kiitos! Annos keräsi hyväksyntää ja ylistystä ympäri pöydän. Kampasimpukan voi helpostikin pilata huonolla kypsennyksellä, mutta edes melkein onnistuessaan kampasimpukka on loistavaa. Nyt onnistuminen oli täydellisen kohdallaan! Annoksen laventelikastike ja palsternakka toivat simpukkaa esiin entisestään! Viininä oli (nyt pitkä nimi!) 2007 Domaine des ARdoisières Altesse Vin de pays d'Allobrogie Quartz. Vanhaa oli, hyvin kypsynyttä, mineraalista ja kaikesta huolimatta vähän tylsää. Paremminkin olisi voinut valita viinin, mutta eipähän vienyt huomiota simpukalta.
Sitten pallet cleanser, neutralisoija. Omenajogurttisorbet. Ajoi asiansa, joten ei siitä sen enempiä. Pääruokiin! Härkää! Härkää oli lautasella kahdellakin tapaa: kolme päivää vesihauteessa kypsennettyä poskea ja härän kieltä. Upea annos! Punainen liha on liian usein ja liian helposti tylsää. Ei tällä kertaa. Lisukkeena oli jotain spelttiä tai ohraa tai muuta sellaista. Liha yhdessä kastikkeen ja lisukkeen kanssa oli todella onnistunut kokonaisuus. Viininä oli pinot noiria(!) Juran rannoilta. Todella hyvä pinot noir, joskin hämmästelimme ensin rypälevalintaa härän kanssa. Viini olisi toiminut sellaisenaankin hienosti, mutta toimi annoksen kanssa yhteen upeasti.
Jälkkäreihin. Ensimmäisenä ja pienempänä tuotiin pikkuruinen kuppi, jossa oli päärynää vaahdotettuna ja alla pihlajansilmua. Aika mitäänsanomaton annos. Toisena ja pääjälkiruokana oli mallasta, suklaata ja herukkaa. Tämä muistutti jo enemmän jälkiruokaa ja maltaan käyttö annoksessa oli kiva twisti muuten yksinkertaiseen annokseen. Ja se viini. Macvin du Juraa Reine Jeannelta. Pysy kaukana! Siis ihan hirveätä lietettä! Harvoin sitä jaksaa ohjeistaa ravintolaa viineissään, mutta ei tätä pitäisi tarjota kenellekään! Yyyh.
 |
| Sopii hienosti aamun pikkutunneille kun humalahakuisuus on tärkeämpää kuin maku. |
Loppulaskun (653 euroa viideltä – aika iisiä!) aikana lasiini ilmestyi alvadosta eli calvadosta ahvenanmaalta. Ehkä se siis onkin ålvadosta. Jännä kokemus, ihan hyvää. Petit foursit oli myös laitettu esiin hauskasti legopalikan päältä - kiva kontrasti muuten tavanomaiseen skandikattaukseen. Legolta löytyi lakua, omenamarmeladia ja perunaleivos. Vallan hyviä.
Palvelu oli sujuvaa ja meidät huomioivaa koko illan. Ei valittamista, vaikka ehkä viimeinen silaus jäikin puuttumaan. Kokonaisuutena mukavan rento ilmapiiri ja paikka. Kiitos ja anteeksi kanssaruokailijoille, joiden iltaa ryhmämme häiritsi kovaäänisellä väittelyllään ja naurullaan.
Raadin arvio:
Ruoka 8-
Juoma 6-
Palvelu 8+
Kokonaisuus 7,5
Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Skandiksi kivan kiinnostava
+ Pieni ja rento paikka
+ Hinta
- Menukortti olisi ollut ehkä kiva, mutta eipä tällä niin väliä.
- Osa viineistä oli ihan hirveää kuraa, joka pitäisi lapioida takaisin ojaan.
Mikä: Spis. Pienen pieni lähiluomunordisravintola Helsingissä. Ravintola on sopii loistavasti siihen pikkuisen epämuodollisempaan fine dinemiseen tai vaikka treffipaikaksi.
spis.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti