Nonniin. Nyt kaikki te, joita ällöttää blogiskenen kaikki-on-niin-ihkua-ja-mahtavaa -elämöinti niinkannattaa suosiolla klikata vaikka tästä. Olimme totaalisesti unohtaneet Turun Food & Fun -festarin. Itse festarista lisää joskus toiste, koska konsepti ansaitsee oman postauksensa ja on hehkutusten arvoinen (ks. esim. Cityn ylistyslaulu).
Lähdimme paripäiväisen rellestysputken (perjantaina jahtasimme jälleen täydellistä whiskey souria) jälkeen viettämään rauhallista lauantai iltaa Turkuun. Iltakävelymme oli pitkä ja ulkomuotomme totaalisen ruokoton. Useamman kilometrin koukku Vasaramäen kautta Kaskenmäkeen ja spottasimme Kaskiksen ikkunoiden läpi tyhjän pöydän. Har-vi-nais-ta! Ei kun sisään ja pöytää kysymään. Ja uskokaas: saatiin pöytä, vaikka kello oli jo yli kympin.
Tiedossa ei ollut Kaskiksen tavanomaista kuuden ruokalajin menua, vaan festareita varten koottu lyhyempi, neljän ruokalajin, menu. Myöskin Kaskiksen teeveestätuttu maisteri Erik Mansikka ei ollut padan kahvoissa, vaan keittiötä isännöi tähdellä palkittu Fredrik Johansson ravintola Voltista Tukholmasta. Volt on testiajossa marraskuussa, mutta palataanpa Kaskikseen. Koska kyseessä on festarimenu ja vierailijatähti, ei tulevaa elämöintiä voi suoraan yleistää Kaskikseen, mutta eipä taso totutusta juuri heilunut.
Lyhyehkö menu alkoi fenkolilla, raaka-aine, joka vaatii oikeasti taitoa, että sen luontainen kitkeryys ja kuituinen tekstuuri saadaan taitettua. Bang. Onnistui. Näemmä fenkolin hiillostaminen vie pahimman terän fenkolin negatiivisilta puolilta ja tuo esille tosi tosi kivan raaka-aineen. Pähkinä, mäti ja öljy-tilpehööri tasapainotti annosta herkullisesti. Annos oli yllättävä, varsinkin yllättävän maukas ja laadukkaan makuinen. Annoksen pariksi löydetty grand cru riesling oli tarkka valinta, ei mikään haulikolla sinne päin. Viinin hapokkuus ja öljyinen suutuntuma täydensi loistavasti fenkolia ja yhdisti lautasen maut kokonaisuudeksi.
(Tässä vaiheessa alkoi Tiinankin ahdistus helpottamaan. Note to the world: älä vie daamia
ehostamattomana iltakävelyltä finedainaamaan)
Ei mitään turhia välipuheita. Suoraan punaiseen lihaan! Riista on riistaa! Tällä kertaa riista on hirveä. Ja valmistustapa oli raaka, koska miksei: miksi pilata hyvä liha liialla kypsennyksellä. Tekstuuri ja maku olivat mahtavia! Ihanaa, punaista lihaa darrailtaan! Hirveä rytmitti suolassa kypsennetty punajuuri, jota oli annokseen ohuiksi sipseiksi pilkottu, männynkerkkä ja karhunlaukalla maustettu emulsio, joka ei varmasti ollut majoneesia, mutta siltä se vaikutti. Todella skandia, todella laadukkaan oloinen elukka. Ainut pikkupikku miinus tulee siitä, että torstainen Askissa saatu yliannostus tätä lähiluomunordista alkoi taas hiipiä mieleen... Helvettiin tuollaiset aatokset! Viiniä! Hienostuneen, mutta kuolleen hirven ystäväksi oli valittu portugalilainen Bastardo vuodelta 2014. Tämä punkku on hienostunut ja pehmeä enkä itse suosittelisi lipitettäväksi ilman ruokaa - sen sijaan tämän elukan kanssa valinta oli loistava. Paskiaiselle iso plussa fotogeenisestä etiketistä.
Isoin nälkä oli jo taittunut ja ilta pimentynyt kauniissa Turussa, kun esiin köpötti lammas juurisellerin ja pikkelöidyn seljankukan kanssa. Pitkästä aikaa se punaisempi liha oli pääosassa menussa eikä merellisyys huokunut lautaselle juuri yhtään. Annos oli kaunis ja niin lähiluomua kuin olla voi. Raaka-aineet taas moitteettomat, esillepano mietitty ja annos yksinkertaisuudessaan hauska ja runsas. Lampaan tekstuuri oli säilytetty loistavasti ja monille pistävä maku onnistuttu taittamaan seljankukalla pehmeämmäksi. Viiniksi valittu ranskis Laurus Crozes Hermitage oli tuhti ja tamminen ja kypsät tanniinit jopa vähän ahdistivat näin darrailtaan. Valinta oli kuitenkin tasapainoinen, joskin mielestäni saaduista viineistä tylsin.
Jälkkäriin. Mantelimaitoa, savustettua (!) kinuskia ja saksankirveliä, mitä se sitten lieneekään. Jännä annos. Vaikka mantelia kaikenlaisissa joulupuuroissa ja muissa esiintyykin, ei se kovin usein luonnonvaraisena Pohjoismaissa vastaan astele. Siksipä annos olikin mukava poikkeus nordis-painotteiseen menuun. Itselle jälkiruoat ovat aina vain se pieni piste iin päällä, enkä osaa niistä koskaan isoa huumaa ottaa. En tälläkään kertaa. Annos oli hyvä, kaunis ja sopivan kokoinen. En jäänyt kaipaamaan mitään alleviivaavampaa lautaselleni ja kuitenkin yksinkertaisuudessaan annos oli mielenkiintoinen. Jälkiruokaviinit ovat oma maailmansa ja katalonialainen Sols oli todella sherrymäinen eikä jättänyt kaipaamaan lisää itseään. Toimi jälkiruoan kanssa, mutta stand-alone -juomana ei niin millään.
Laskun aika. Ei satu! Festarimenun hinta oli vaivaiset 48 euroa per silmäpussipari ja siihen olotilaa tasoittava viinipaketti 34 euroa. Mutta, mutta! Ehkäpä iiihhanin yllätys illassa oli laskun kanssa samoihin aikoihin pöytään kannettu SIENIKAKKU! Ei oo totta! Siis maailman pöntöin idea, mutta tosi tosi tosi tosi hauska! Sienikakuksi vieläpä ihan hyvä! Kakku sai meidät niin hyvälle tuulelle, että oli pakko kysyä saako henkilökunnan käyttämiä lippalakkeja ostaa. SAA!? Uijui, kyllä on katu-uskottavaa. Tätä lätsää sopi mallata pöytään kannettujen karamellisoitujen sellerinpalojen kanssa.
Kokonaisuudessaan Kaskis on super-rento fine dine -ravintola, jonka rentous hämää: ruoka on loppuun saakka hiottua ja mietittyä. Todella mannermaista menoa, sillä mesta oli _täynnä_ vielä kello 00:45, kun lähdimme.
Raadin arvio:
Ruoka 9
Juoma 8
Palvelu 9,5
Kokonaisuus 9
Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Ruoka mietittyä ja todella hyvää
+ Tunnelma. Tämä on vaan yksi parhaista Suomessa.
+ Walk-in ja saatiin pöytä! Mä odotan tätä jatkossakin ;)
- Jostain syystä meille ei myyty snapbackejä! Pelkkä onesize! Hävetkää!
Mikä: Kaskis, Turkulainen kulmakuppila hyvällä keittiöllä. Minä veikkaan, että Kaskis saa ensimmäisen tähden seuraavalla tai sitä seuraavalla kierroksella.
www.kaskis.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti