Whiskey sour - täydellisen drinkin metsästäjät

Nyt pieni poikkeus postauksiin. Meillä on perversio, tosi tosi likainen sellainen. Aina joskus meille tulee pakottava tarve löytää kaupungin paras whiskey sour -drinksu. Olemme tätä jahtia tehneet jo lukuisissa kaupungeissa ja maissa, ja lähes aina se illan viimeinen on paras. Miten se voikaan aina mennä niin!

Pari sanaa paukusta. Kuten kaikissa drinkeissä, resepti vähän vaihtelee paikasta toiseen, mutta perusohje on kutakuinkin 3 osaa bourbonia, 2 osaa sitruunamehua ja 1 osa sokerilientä (tai soveliasta siirappia) sekä kananmunan valkuaista. Jotkut hullut jättävät munanvalkuaisen pois. Saisivat hävetä. (side note: tietyissä Ameriikan osavaltioissa/kaupungeissa/baareissa ei raakaa munanvalkuaista saa, koska sehän levittää kaikkia mahdollisia tauteja)

Drinkki jäähdytetään, ravistetaan ja tarjoillaan mieluiten old fashioned -lasista. Koristeluun appelsiinia. Lopputuloksen kuuluu olla kuohkea ja kaunis. Drinksu on niin vanha, että varmaa tietoa historiasta ei ole, mutta ensimmäiset maininnat paukusta ovat 1800-luvulta Ameriikoista, joten ihan tuoreesta tuttavuudesta ei ole kysymys.

En pysty nimeämään mistä löytyy paras whiskey sour. Menkää ja metsästäkää oma suosikkibaarinne. Sen tiedän, että on se niin mukava lähteä bar-hoppaamaan, kun on näin ylevä agenda. Alla kuvia metsästyksemme tuloksista. Mikä on sinun suosikkidrinkkisi?

Savoy - Herraskaista, historiallista ja todella hyvää

Lauantai, treffi-ilta! Päälle vähän parempaa tuulipukua ja suunta Kämpin baarin whiskey sourin jälkeen Espan puiston toiselle puolelle Savoyhin. Lähes 80-vuotias ravintola on kulinaarinen klassikko, joka kelpasi Marskille ja jostain kumman syystä on jäänyt minulta vähemmälle huomiolle.

Savoy on Eteläesplanadilla kahdeksannessa kerroksessa ja ikkunoista avautuu kauniisti Helsinki. Näkymä ravintolasta on aikalailla parasta mitä kaupungista löytyy. Savoyn salonki on sisustuksellinen klassikko. Salin suunnittelusta on vastannut Aino ja Alvar Aalto ja tämä on muun muassa Aalto-maljakon (eli oikealta nimeltään Savoy-maljakko) koti. Sisustus on suomalaista funkkista parhaimmillaan. Kokolattiamattoa pitkin astellessamme huomasimme, että meille oli varattu pöytä salin keskeltä. Minä kaipaan seinää selkäni taakse, koska luolamies, mutta pöydässämme pääsimme hyvin illan fiilikseen.

Nälkä oli valtaisa! Onneksi olin jo varausta tehdessä sanonut mitä haluamme, joten turhaan listan tavaamiseen ei mennyt sekuntiakaan. Kaikille tulee varmasti yllätyksenä, että illan ruoaksi valikoitui pisin mahdollinen setti. Tällä kertaa se tarkoitti Yllätysmenua höystettynä Savoyn klassisella bliniannoksella. Syömään!

Alkuun vähän shampanjaa, mitäpä muutakaan, Henriot oli omaan suuhuni miedosti hapokas ja hedelmäinen. Ihan ok, mutta vaikka suutani kuivasi, olisi tämä saanut olla vielä kuivempaa. Lasillisen kyytipojaksi kulinaarinen hemmottelumme alkoi. Amuse bouche laskeutui pöytäämme: grillattua marmorihärkää, mustajuurta, pistaasipähkinöitä ja aiolia. Tasapainoinen annos. Liha yksinään oli mautonta, mutta yhdessä mustajuuren ja aiolin kanssa annos pääsi oikeuksiinsa. Tervehdys soitti shampanjan kanssa hauskasti yhteen ja hei, aiolia, se nyt vaan on aina hyvää!

Sitten alkaa pervoilu, nimittäin tiedossa blinejä! Tämä on pakko tavata BLI-NE-JÄ! What's not to love! Täydellisesti paistettu rasvainen lettu, smetanaa, muikun mätiä ja punasipulia. Pidä peli yksinkertaisena, stupido. Blinit eivät vaadi mitään kikkailua, vaan se oli tässä. Jumalattoman hyvää! Blinien kanssa jatkui shampanja-linja: Clément Persevalin pikkuruisesta 3,3 hehtaarin tarhasta oli jalostunut laseihimme kaunis juoma. Paahteinen ja hedelmäinen maku imitoi vuosikerta-shampanjojen makua ja täydensi upeasti rasvaisia blinejä. Illan palvelusta vielä muutama sana myöhemmin, mutta tässä vaiheessa ensimmäiset isot propsit: hovimme pelisilmä oli kohdallaan ja lisäblinit olivat tulilla ennen kuin niitä edes ehdittiin pyytää! Kiitos!

Kiitos ja anteeksi, nimittäin vieläkin on nälkä. Pöytään tuotu leipäkori hupeni minun suuhuni. Spelttisämpylä, tähtianiksella ja fenkolilla maustettu saaristolaisleipä ja (mä muistan tän!) Suonenjoelta Peltolan tilalta tullut kirnuvoi, tekivät tehtävänsä. Eivät huikean hyviä, mutta perus-ok.

Kala-annos. Todella, paremman sanan puutteessa, suomalainen annos. Paistettua kuhaa Selkämeren etelä-osista, puikulapyree, musta-, kelta- ja punajuurta, mantelia, perunalastu ja beurre blanc -kastiketta. Itsellä alkaa skandivillitys vähän tökkimään. Tässä annoksessa ei ollut mitään ilmentymään tämänhetkiseen ylikarsittuun, raakakypsennettyyn skandi-säätöön. Annos oli rehti, tuhti ja maukas. Isoin fiineys ehkä puuttui, mutta nyt oli jo selvää, että Savoy on rehti juurilleen. Ruoka on hyvää, sen täytyy riittää, piperrykset jätetään muille. Kuhan kyydittäjäksi tuli illan suosikkiviinini (huom! Tiina diggasi neljästä shampanjastaan enemmän): Gérard Duplessis 2013 Premier Cru Chablis. Hieman hunajaa, happoja, vaniljaa ja paljon iloa! Tätä olisi mennyt lisääkin!

Tässä vaiheessa iltaa mainio hovimme siirsi meidät terassille, jotta pääsisimme nauttimaan kauniista näkymistä. Nice touch! Syynä toki saattoi olla nouseva volyymimme, mutta en tätä suostu uskomaan - mehän ollaan aina rauhallisia ja hiljaisia ja näytetään pirun hyvältä. Täydellisiä asiakkaita keskelle salia.

Makunystyrät tiskattiin tosi jännällä appelsiinigranitella ja sellerillä, siirtykäämme siis lihaan! Karitsaa kahdella tapaa: entrecôte ja sisäfilé. Höysteenä oli linssejä, herkkusientä, palsternakkaa parillakin tapaa, herkkusienipyrettä ja punaviinikastiketta. Liha-annos oli todella suoraviivainen. Ei mitään kikkailua. Entrecôte oli suussa sulavaa, sisäfile ikäväkseni vähän kuivaa, vaikka liha oli ihanan pinkkiä. Viini oli vaikea lähestyttävä. Prunotto Bricco Colma Piemontesta. Tumma, intensiivinen, töpäkät tanniinit ja todella hankalaa juotavaa ilman ruokaa. Tässä annoksessa viini ei täydentänyt ruokaa vaan toisinpäin: on aina hauskaa huomata, että jokin viini muuttaa persoonansa totaalisesti, kun saa kyytipojakseen oikean safkan.

Tiina jätti juustot tyylilleen uskollisesti pääosin väliin, mutta kerrankin Suomesta löytyi juustokärry, jossa valtaosa juustoista tuli (kyllä vain!) Ranskasta! Useampaa ihanaa juustoa lautaselle ja hovimme kertoi mukana tulevasta hunajasta mielenkiintoisen faktan: Savoylla on oma mehiläistarha rakennuksen katolla, keskeisimmällä Helsingin paikalla! Vau! Yhteensä 250 tuhatta pörisijää pureksivat katolla meille hunajaa. Hämmentävän hienoa.

Ensimmäinen jälkiruoka: kookosparfait ja kookossorbet sekä leimunkukkaa. Parfait oli ihan kiva, mutta muuten annos jätti vähän kylmäksi. Minä join helppoa jälkkäriviiniä: 1998 Domaine Cazes Rivesaltes Ambre. Tammea, persikkaa ja muita hedelmiä. Vallan kiva. Tiina kun ei jälkkäriviineistä syty, niin mitä tekee fiksu nainen: tilaa kahta erilaista shampanjaa, koska mistä sitä voi tietää kumpi on parempaa. Nimiä emme ikävä kyllä painaneet mieleen, mutta jos Savoyhin eksytte, niin kysykää sommelierilta! Vaikka paikka on perinteikäs, oli miehen ote viineihin mielikuvituksellinen.

Pääjälkiruokana tyrniä. Tyrnisorbet, tyrniparfait, salmiakkigeeliä, salmiakkivaahtoa ja marenkia. Upeasti sointuva annos. Tämä annos toimii täydellisesti kaikille Sirkusaakkosten ystäville. Salmiakki ja tyrni ovat niin suomalaista enkä itse olisi koskaan keksinyt yhdistää näitä kahta! Hieno suoritus! Lasissa oli hauskaa Moselin rieslingiä, jonka nimi oli tatuoitu pulloon niin kryptolla fontilla, etten selvää saanut. Saksalainen kuitenkin.

Lupasin pari sanaa palvelusta mainita. Hoviksemme oli arvottu muotiblogistaan ja stailauksistaan tunnettu Vesa Silver. Vesa luki meitä kuin avointa kirjaa ja teki illastamme hauskan! Sommelierissa ei ollut pompöösiutta rahtuakaan ja se miellyttää meitä aina! Paksulla maakunta-aksentilla puhuva mies kertomassa Marskin kantapaikassa ihanista viineistä oli hieno yhdistelmä!

Ilta ei ollut halpa. 535 euroa. Onneksi ilta oli hauska ja onnistunut.

Raadin arvio:
Ruoka 8+
Juoma 8+
Palvelu 9,5
Kokonaisuus 8,5

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Suomalaista
+ Perinteistä: tilasta huokuu upea menneiden vuosikymmenten suomalaisen eleetön eleganssi
+ Palvelu (liinatkin aseteltiin syliin - harvinaista Suomessa)
- Hinta
- Pisimmässä menussa saisi olla pari annosta enemmän

Mikä: Savoy. Kulinaarinen ja sisustuksellinen Suomi-keittiön klassikko Helsingin sydämessä.

www.ravintolasavoy.fi

Spis - Onnistunutta skandiruokaa ja hirveitä viinejä pienissä puitteissa

Äärimmäisen maukasta alkanutta vuotta! Täällä taas soppakulhojen, kampasimpukoiden ja viinintäyteisten iltojen äärellä. Joulu se vasta vedetäänkin pitkän kaavan kautta mutta ainakin omalla kohdallani 'fine' korvautui termillä way-too-much... Mutta sehän kuuluu asiaan. 

Minä, Tiina, joudun nyt menemään häpeänurkkaan häpeäasentooni sillä jätin blogin editointityöt joululomille ennenaikaisesti konvehdinkiilto silmissä. Ila oli ehtinyt naputella meidän kaikkien iloksi kaksi upeaa postausta viime vuoden lopulta mutta siellä ne saivat odottaa tammikulle saakka. Noh, hyvät naiset ja herrat, tässä ensimmäisenä vuorossa Spis. Nauttikaa:

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ila:Milläpä lopettaa höyryävä budjetointipäivä paremmin kuin illallisella kollegojen kanssa. Noh, tietenkin rälläämisellä yössä sen illallisen jälkeen, mutta palataanpa teemaan eli ruokaan.

Minulle ja neljälle kollegalleni oli varattu myöhäinen illallinen ravintola Spisissä Helsingissä. Spis edustaa hyvinkin tuttua lähinordis-genreä ja on ihanan pieni. Verkkosivusto uhosi ravintolan olevan 18-paikkainen, mutta taisi olla liioittelua sekin. Tämä ei toki ole huono asia! Pienet paikat ovat jotenkin pittoreskeja ja ainakin henkilökunnan huomio on yleensä jakamaton. Sisustus ei ole ylitsevuotava vaan noudattaa sekin tuttua skandilinjaa: niukka ja käytännöllinen. Isoista ikkunoista kadulle avautuu seinä; pääesikunnan seinä, mutta seinä kuitenkin.

Illan kuluksi valikoitu, ylläripylläri, pisin mahdollinen menu juomineen. Pisin menu tarkoitti tässä tapauksessa kuuden ruokalajin maistelumenua pikkuylläreineen. Täysin omista tavoistani poiketen aloitimme illan oluella viinipaketin ulkopuolelta. Itse valitsin myrkykseni Rousen Brygghusin Pilsin. Minähän en oluesta tajua yhtään mitään, mutta jos jotenkin tätä kuvailisi niin aivan liian humalainen, maltainen ja kuiva minun makuuni. Pysyn viineissä.

Ystävällinen tarjoilijamme kantoi pöytään amuse bouchet: mannapuuroa(!) lipstikkamajoneesilla. Kuivien oluiden jälkeen kuivattu mannapuurokeksi meni melkein leivästä. Lipstikka oli hieman mautonta. Toisena amuse bouchena pöytään tuotiin kauniiksi kuutioiksi leikatut vihannekset: porkkanaa, kyssäkaalia ja kurkkua. Kolmikkoa ei oltu liikaa kypsennetty tai marinoitu, joten kasviksen oma maku oli säilynyt kauniisti. Jotenkin yliyksikertaisuudessaan minusta tosi hauska annos. Kollegat eivät ymmärtäneet tämän päälle yhtään.

Kolmantena alkupalana tullut kanttarellikeitto oli aikalailla malliesimerkki siitä miten kanttarellikeitto kuuluu valmistaa. Annoksen ainut huono puoli oli, että sitä vaan oli liian vähän. Tässä vaiheessa pitkää iltaa alkoi kaikilla olla jo kova kova nälkä, joten nyt sitä ruokaa pöytään. Leipää! Uuh! Hyvää leipää! Ja suolaista voita! Ja leipää mutustellessamme pöytään saapuikin ensimmäinen menun  ruokalajeista: punajuurta ja auringonkukan siementä.





Tähän väliin ote illallispöydän keskustelusta, jossa pöyräilyyn seonnut edustajamme tiesi kertoa, että punajuuri saattaa parantaa fyysistä suorituskykyä jopa neljä prosenttia! Hyvä! Jaksaa myöhemmin illalla sitten raahautua hotelliin.

Punajuuri oli tulkintani mukaan paistettu kevyesti, mutta valmistustavasta viis sillä maku on loistava! Annos on hyvin uskollinen ruokagenrelleen ja pääosaa näytelleen juureksen seurana olevat siemenet ja tahna sitovat annoksen kauniisti kokonaisuudeksi. Punajuuren kanssa tarjottu Christian Binnerin gewurztraminer oli bukeeltaan mahtava, mutta! Mutta mutta! Miten tämä voi maistua näin hirveältä, vaikkei ole edes pilalla. Dorkaa ja karmeeta, ei jatkoon.

Ilta jatkui sipulilla ja vesterbotten juustolla. Annos, joka oli kaikkien mielestä "tosi kiva". Ihan kiva on usein se huonoin mahdollinen arvostelu, tosi kiva on jo paljon parempi. Juusto oli kuohkeaksi vaahdotettua ja sipuli paahdettua. Olisi myös ollut tosi kiva, jos juustona olisi ollut jotain ranskalaista. Olisi tullut vähän lisää kontrastia annokseen. Eric Texierin Opale (2012) oli loistava viini tähän.

Seuraavana vuorossa oli kaalipiiras sipulilla ja puolukoilla. Aikalailla tämänkaltaiseen menuun sopimaton ja mitätön annos, joka tuntui olevan pakastealtaasta revitty. Viiniksi oli valikoitunut itävaltalainen Michael Gindlin Buteo. Aika häijyn suoraviivainen juoma. Viini hyvä, ruoka ei.

Kampasimpukoihin! Yksi suosikkiraaka-aineistani, joten objektiivisuus katoaa nyt täysin. Herkullista. Suussa sulavaa. Kermaista. Tätä kun saisi ämpärillisen ja ison lusikan! Kiitos! Annos keräsi hyväksyntää ja ylistystä ympäri pöydän. Kampasimpukan voi helpostikin pilata huonolla kypsennyksellä, mutta edes melkein onnistuessaan kampasimpukka on loistavaa. Nyt onnistuminen oli täydellisen kohdallaan! Annoksen laventelikastike ja palsternakka toivat simpukkaa esiin entisestään! Viininä oli (nyt pitkä nimi!) 2007 Domaine des ARdoisières Altesse Vin de pays d'Allobrogie Quartz. Vanhaa oli, hyvin kypsynyttä, mineraalista ja kaikesta huolimatta vähän tylsää. Paremminkin olisi voinut valita viinin, mutta eipähän vienyt huomiota simpukalta.



Sitten pallet cleanser, neutralisoija. Omenajogurttisorbet. Ajoi asiansa, joten ei siitä sen enempiä. Pääruokiin! Härkää! Härkää oli lautasella kahdellakin tapaa: kolme päivää vesihauteessa kypsennettyä poskea ja härän kieltä. Upea annos! Punainen liha on liian usein ja liian helposti tylsää. Ei tällä kertaa. Lisukkeena oli jotain spelttiä tai ohraa tai muuta sellaista. Liha yhdessä kastikkeen ja lisukkeen kanssa oli todella onnistunut kokonaisuus. Viininä oli pinot noiria(!) Juran rannoilta. Todella hyvä pinot noir, joskin hämmästelimme ensin rypälevalintaa härän kanssa. Viini olisi toiminut sellaisenaankin hienosti, mutta toimi annoksen kanssa yhteen upeasti.



Jälkkäreihin. Ensimmäisenä ja pienempänä tuotiin pikkuruinen kuppi, jossa oli päärynää vaahdotettuna ja alla pihlajansilmua. Aika mitäänsanomaton annos. Toisena ja pääjälkiruokana oli mallasta, suklaata ja herukkaa. Tämä muistutti jo enemmän jälkiruokaa ja maltaan käyttö annoksessa oli kiva twisti muuten yksinkertaiseen annokseen. Ja se viini. Macvin du Juraa Reine Jeannelta. Pysy kaukana! Siis ihan hirveätä lietettä! Harvoin sitä jaksaa ohjeistaa ravintolaa viineissään, mutta ei tätä pitäisi tarjota kenellekään! Yyyh.

Sopii hienosti aamun pikkutunneille kun humalahakuisuus on tärkeämpää kuin maku.

Loppulaskun (653 euroa viideltä – aika iisiä!) aikana lasiini ilmestyi alvadosta eli calvadosta ahvenanmaalta. Ehkä se siis onkin ålvadosta. Jännä kokemus, ihan hyvää. Petit foursit oli myös laitettu esiin hauskasti legopalikan päältä - kiva kontrasti muuten tavanomaiseen skandikattaukseen. Legolta löytyi lakua, omenamarmeladia ja perunaleivos. Vallan hyviä.



Palvelu oli sujuvaa ja meidät huomioivaa koko illan. Ei valittamista, vaikka ehkä viimeinen silaus jäikin puuttumaan. Kokonaisuutena mukavan rento ilmapiiri ja paikka. Kiitos ja anteeksi kanssaruokailijoille, joiden iltaa ryhmämme häiritsi kovaäänisellä väittelyllään ja naurullaan.

Raadin arvio:
Ruoka 8-
Juoma 6-
Palvelu 8+
Kokonaisuus 7,5

Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Skandiksi kivan kiinnostava
+ Pieni ja rento paikka
+ Hinta
- Menukortti olisi ollut ehkä kiva, mutta eipä tällä niin väliä.
- Osa viineistä oli ihan hirveää kuraa, joka pitäisi lapioida takaisin ojaan.

Mikä: Spis. Pienen pieni lähiluomunordisravintola Helsingissä. Ravintola on sopii loistavasti siihen pikkuisen epämuodollisempaan fine dinemiseen tai vaikka treffipaikaksi.

spis.fi