Valter Bauer - Itävaltalainen makumatka 80-luvulle

Wien, kaupunki täynnä historiaa: Schubert, Strauss, Wittgenstein, Mozart, Freud, Valter Bauer. Näistä viimeinen ei välttämättä sytytä lamppua pääsi päälle, mutta Valter Bauer on yksitähtinen itävaltalaista ruokaa tarjoileva ravintola vanhassa suojellussa talossa Wienin keskustassa, ja ainut tähtikohteemme Wienin matkallamme. Ex tempore ei ole kovin helppoa tähtirafloihin varausta saada miljoonakaupungissa ja turistikohteessa. Asiaan. Päiväinen helle, kun muuttui illan lämmöksi vaivauduin laittamaan pitkähihaisen paidan päälle ja kampaamaan tukkani ja siirryin alabaariin odottelemaan Tiinan valmistautumista.

Taksi alle ja pikainen pyrähdys pikkukujille, josta Valter jo löytyikin. Varsin huomaamaton sisäänkäynti sivukadulla keskustan vilkkaimmasta sykkeestä. Avaamme oven ja astumme 80-luvulle. Ravintolassa on noin 25-asiakaspaikkaa, kokolattiamatto, holvikaarikatto ja tarjoilijoita puvuissa. Kaikki on kovin jäykkää. Jännä nähdä mitä tästä illasta tulee.

Alkuun lasi rosé shampanjaa Tiinalle ja minä päädyn dry martiniin, kahdella oliivilla. Rohkaisua alle. Samalle sukellus menuun...tai siis ei. koska otamme katsomatta pisimmän menun, neljä ruokalajia ilman jälkkäriä + amuse, ja siihen paritetut paikalliset viinit. Sukellus siis viinilistaan, massiiviseen viinilistaan! Kirja muistuttaa enemmän vanhaa raamattua kuin mitään muuta. Uskon, että isompikin viinifiili tyydyttyy VB:n viinikellarin valikoimista. Varsinkin Itävallan ihme gruner veltliner on loistavasti edustettuna.

Menu alkaa hämmentävimmällä amusella koskaan. Eteemme kannetaan lautaselliset leberkäset, eli palat makkaraa. Makkaraa! Aivot lyövät hetken tyhjää. Annos on ruma kuin makkara-annos vaan voi olla. Kyrsän kyytipoikana sinappia, mitäpä muutakaan. Sentään sinappi oli pikkuisen tuunattu kirvelillä ja sipulilla. Mitäpä tästä nyt sanoisi. Annos oli sitä itseään. Varmaan jotain outoa itävaltalaista huumoria.


Taivastellessamme amusen koomisuutta laseihimme eksyy jälkiruokaviininä paremmin tunnettu Beerenaulese Cuvée 2015 Kracherilta. Jälkiruokaviini. Taas aivot ottavat happea hetken ja pyrkivät miettimään skenaarion, missä jälkiruokaviini ensimmäisen ruokalajin kanssa olisi ookoo. Hanhenmaksa, se sen täytyy olla. Ja sehän on! Maksan kanssa briossi, kirsikkahilloketta ja kukkasia. Kaunis annos, tosiaan tukevat maut ja koostumukset ja se viini. Jopa Tiina, joka yleensä sylkee jälkiruokaviinilaseihin, joi lasinsa tyhjäksi. Viini korosti maksan pehmeyttä ja paheellisuutta. Hieno valinta.

Klassinen ravintola etenee menussaan kuin juna. Pikkujännän alkuruoan jälkeen on vuorossa kala, jonka kanssa riisiä, sahramikastiketta ja sinisimpukoita. Hovimme kertoi meille vain kalan saksankielisen nimen drachenfische, josta emme tajunneet mitään, joten nyt mennään vaan maku edellä. Valkoista tuo kala kuitenkin oli. Annos on iso. Kastike on mausta päätellen kalastokkiin tehty, johon lisätty pikkuisen tomaattia. Kastike tuo kivan makeuden annokseen, joka muuten on aika tylsä ja perinteinen. Ja iso. Viininä on Groissin gruner veltliner, jonka hedelmäisyys muuttuu kalan kanssa makeammaksi suussa kuin yksinään. Hyvä yhdistelmä.

Voi-lei-pä. Tästä illasta tuli nyt meille vaikea. Mitä mieltä olla siitä, että pitkällä illallisella eteemme tuodaan voileipä. Leivällä kuningasrapua, vasikkaa ja erilaisia porkkanoita. Annoksen makeus tulee leivästä ja porkkanasta, suolaisuus taas ravusta. Itse leipä annoksessa oli vaan liikaa ja liian köyhäritarimainen. Annoksen kanssa saamamme Rudi Pichlerin weissburgunder -viini toi mukavan freesiyden annokseen ja oli muutenkin kiva mineraalisuudessaan.

Pöytään peuraa, demi-glacea, perunarösti ja selleri. Peuraa ei paljon laadukkaampana ja täydellisemmin valmistettuna voi saada. Selleri oli todella hyvää. Heinrichin Pannobile 2014 oli lempeä ja helli lihaa, peuran lihaa siis. Viinin herkkä marjaisuus antaa odottaa hyvää tästä viinistä, kun se vanhenee entisestään.

Ennen jälkiruokia pieni vessatauko. Kreisin pramea laitos, ihan kuin Schönnbrunnissa olisi. Ah, ja sitten jälkiruokaan, joka ei kuulunut menuun, vaan saimme tilata ihan irrallisen. Olo alkoi olla hyvin ahdettu, päädyimme vain yhteen jälkiruokaan: jäätelövalikoimaan. Raparperi-, inkivääri- ja melonijätskiä tilpehöörien kanssa. Kivoja, freesejä makuja, mutta olimme jo niin täynnä, ettei jälkiruoasta saanut kaikkea irti. Olisikohan joskus terveellistä jättää ne välistä?

Valter Bauerissa on todellakin jotain 80-lukulaista, ihan kuin sisustus antoi ymmärtää. Tietty nykymaailman piperrys puuttui. Palvelu oli henkilökohtaista ja osaavaa. Ruoka, vaikkakin perinteistä, oli mielestämme tehty tietty pilke silmäkulmassa. Perjantai illan tukeva illallinen päättyi 295 euron laskuun ja kävelymatkaan kattobaariin. Ja ai niin, Valter Bauerilla _ei_ ole nettisivuja. Onneksi illan kuvat kulkevat linjassa kasariteeman kanssa, sillä hämyisessä ravintolassa puhelimen kameran tehot loppuvat armottomasti. Pahoittelut siitä. Pääsittepähän ainakin ihan autenttiseen tunnelmaan kiinni.

Raadin arvio:
Ruoka 8
Juoma 9+
Palvelu 8,5
Kokonaisuus 8+

Mikä: Valter Bauer, klassinen yksitähtinen itävaltalainen ravintola Wienissä.