Tiedätkö mikä painaa noin 10.000 tonnia, on 324 metriä korkea ja avattiin yleisölle 1889? No tiedät tietenkin! Nooh....tiedätkö mikä tämän rakennuksen kakkoskerroksessa, 115 metrissä sijaitsevan Le Jules Verne ravintolan ravintoloitsijan nimi on? Etkö? Pitäisi. Se on Alain Ducasse. Tämä kaveri on osapuilleen maailman kuuluisin kokki ja otti Vernen hallintaansa 2007. Tänään Le Jules Verne on yksi Ducassen yhdestätoista Pariisin ravintolasta ja sillä on yksi tähti. Onnistuimme saamaan pienellä varoitusajalla paikkaan pöydän maanantain lounaskattaukseen keskellä turistisesonkia.
Alkupäivä meni lenkkeillessä ja shoppaillessa. Välteltyämme alkupäivän kiinalaislaumoja Lafayettella ja epäonnistuttuamme siinä, turhautumisessamme valitsimme taksin kohti päämääräämme. Rakennus näkyi jo hyvän matkaa ennen kuin pääsimme sen välittömään läheisyyteen. Pariisin seitsemään kerrokseen rajoitettu rakennuskorkeus teki oikeutta kohteellemme ja Seinen rantatietä porhaltaessamme ei innostuksellamme ollut rajaa. Minä olen halunnut Verneen jo vuosia ja olin onnistunut tartuttamaan tämän pikkupojan innon Tiinaan. Jeeah! Ja voi sitä iloa, kun saavuimme paikalle. Turistilaumat rynnistelivät turvatarkastuksissa, mutta me, meidät otti vastaan mies puvussa. Kaveri kuljetti meidät omaan turvatarkastuspisteeseen kaikkien jonojen ohi, suoraan alueelle, toisen metallinpaljastimen läpi (johon Tiina joutui jättämään hiuslakkansa, hihihiii), omaan hissiin ja hups olimmekin kohteessa!
Ravintola ei ole pieni, asiakaspaikkoja on arviolta noin 80. Sisustus on hillittyn tyylikäs: kokolattiamattoa, harmaata, valkoisia pöytäliinoja. Edelleen lihasmuistissa on Epernayn pommi, Berceaux, joten ihanaa, että Verne ei pettänyt odotuksia heti sisään astuessamme. Saimme pöydän läheltä ikkunaa ja minä sain selkäni seinää vasten. Kaikki on parempaa, kun selusta on turvattu. Aamupalalla olimme säästäneet itseämme tätä lounasta varten, joten tilasimme pisintä mitä listalta löytyi: Menu Experience, juomilla. Tiedossa siis 5-6 ruokalajia. Katsotaan montako niitä tulee.
Alkuun lasilliset shamppanjaa. Epernayn jälkeiset skumppaöverit vielä vähän vaivasivat, mutta laseihin kaadettu Alain Ducassen nimikko shamppis meni alas helposti. Itsessään juoma ei ollut yllätyksellinen tai vaikea, pikkuisen jopa ärsyttävää, että Alainin nimellä jaksetaan ratsastaa näin paljon. Nälkä oli puoli kahdelta jo valtaisa, joten oi onnea, kun pöytäämme tuotiin briossia ja voita. Voita voilla, hihii. Briossi oli yksi parhaista koskaan maistamistani. Menun aloituspotkun tuli vetämään amuse: marinoitua hammasahventa ja suolaheinää. Annos oli superkalaisa, maistui ja haisi kalastajahousuille. Laseissamme ollut Vallet Condrieu Rouelle-Midi 2014 Rhonesta pehmensi makua huomattavasti. Kelpo annos.
Seuraavana vuorossa ankanmaksaa, punaherukkageeliä (vai marjapuuroa!) sekä marjoja. Briossi toimi annoksen kanssa upeasti. Itsessään marjat olisivat saaneet tuoda pikkuisen enemmän happoja annokseen, mutta viini paikkasi tätä. Marjapuuro oli turha ja turhan mauton, mutta teki toki annoksesta kauniin. Aromaattinen ja mineraalinen viini, Domaine Weinbach Riesling Cuvee Colette, ryhditti annosta upeasti.
Lämmintä valkoista parsaa, maltan kastiketta, vähän pähkinää ja vuohenjuustoa. Parsahan on siis aina hyvää. Aina. Ehkä sen voi valmistaa jotenkin, että siitä saa pikkiriikkisen vähemmän hyvää, mutta nyt keittiö oli keskittynyt tekemään parsasta täydellistä. Maltan kastikkeen pippuri toi parsan maun ihanasti esiin ja uskaltaisin väittää, että kastiketta oli tuunattu sinapilla. Ei valkoista parsaa juuri tämän paremmin pysty enää valmistamaan ja pöytään tuomaan! Viini oli sama kuin maksan kanssa ja toimi parsankin kanssa täydellisesti tuoden pyöreään makuun enemmän rytmiä.
Lasiin chardonayta, Chateau Genot-Boulanger Les Vergers, mmm, hyvää, arvokkaan makuista. Tätä voisi juoda enemmänkin, mutta ei ehdi. Ei ehdi, koska eteemme tuodaan hummeria tai tarkemmin langustiinia, hiillostettuna. Tykönä sieniä, mantelirisottoa (oxymoron) ja hummerikastiketta. Ilman viiniä annos ei olisi päässyt oikeuksiinsa, mutta mutta, viinin kanssa tämäkin vati hipoo täydellisyyttä. Risotto oli kekseliäs. Pääraaka-aineesta otettu paras irti. Kastike sitoi kaiken yhteen.
Olimme onnemme kukkuloilla. Verne ei ollut pettänyt vielä kertaakaan, vaikka olimme edenneet jo punaviiniin. Ranskalaisen keittiön ydin, raaka-aineiden kekseliäs ja kunnioittava käyttäminen on kuin oppikirjasta. Turhat makustelut sikseen, lasiin punaista: La Croix Ducru-Beaucaillou Cuvée Colbert Bordeauxista. Lautaselle jalka: kyyhkyä. Kyyhkystä paahdettuna, punasipulia, lehtijuurikasta, italialaista juustoa, mutta ei parmesaania. Viini oli jälleen upea, siis upea. Annos äärimmäisen tasapainoinen, ei pienintäkään riistamaisuutta kyyhkyssä. Liharuoka taivaasta, pienellä teellä.
Aika siirtyä jälkiruokiin. Alkuun se kevyempi. Pannun nähnyttä aprikoosia, verbenajätskiä ja amarettoa. Ei nyt ihan hirmu hitti meille kummallekaan. Jätksi oli kivan hienostunutta, mutta aprikoosi ei oikein osu suosikkeihimme. Mutta ei tänne tämän annoksen takia tultu, vaan tämän: The Jälkkäri. Pöytään kannettiin "suklaatorni", jonka tykönä hasselpähkinäjäätelöä, petit foursit, itse tehtyjä vaahtokarkkeja ja suklaatryffeleitä. Jopa minä osasin innostua tästä jälkkäristä. Sairaalloisen hyvää. Jäätelö totaalisen must-have kamaa, soittoa Valiolle! Vaahtokarkeissa oli mukana vieno sitrus, joka teki niistäkin syötäviä eikä vain sienimäistä sokeria. Ja juoma, Mas Mudigliza Maury, retroisesta etiketistään huolimatta, oli upea yhdistelmä jälkiruoan kanssa. Kaikki oli niin kaunista, niin ranskalaista, ettei se olisi voinut paremmin päättää ikimuistoista lounastamme historiallisen monumentin uumenissa.
Lounas päättyi nousujohtoiseen päkään ja ikkunoita piiskaavaan vesisateeseen. Ei tätä ihan lounasseteleillä paikata, reilu 700 euroa kahdelta hengeltä. Kallishan tämä nyt oli, mutta oli tämä hyvä! Hintaan sisältyi upea miljöö, arvonsa mukainen välitön palvelu ja näkymät pitkälle Pariisin yli. Viinit hipoivat täydellisyyttä ja olivat kuin saumaton jatke gastronomisiin taidonnäytteisiin lautasillamme. Yksi harvoja bucket list -ravintoloita maailmassa. Ja kyllä. Tämän postauksen ihan ensimmäisen kysymyksen vastaus on Eiffel-torni.
Raadin arvio:
Ruoka 9+
Juoma 10-
Palvelu 9
Kokonaisuus 9+
Isoimmat plussat ja miinukset:
+ Ammattitaitoinen, mietitty kokonaisuus
+ Upeat viinivalinnat, joita ilman ei menua kannata ottaa
+ Hey commoon, Eiffel
- Kallis
Mikä: Le Jules Verne, Alain Ducassen yhden Michelin tähden ravintola Eiffel-tornissa.
lejulesverne-paris.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti